Näin, miten Lilli kapusi rantaan, ravisteli ja häipyi sitten risukkoon. Lähdin perään. Huutelu ei tuottanut tulosta, mutta sinnikkäästi yritin etsiä koiraani. "Ei se kauas ole voinut lähteä"...
Kuulin kurkien huutoa hiukan kauempaa, mutta ajattelin, että se ei liittyisi asiaan mitenkään. Palasin mökille. Samassa isälleni tuli puhelu, Lilli oli löytynyt.
Lähistöllä olevassa talossa asuva henkilö oli nähnyt Lillin jahtaamassa kurkia -se selittäisi kurkien hätäiset huudot. Saatuaan jahtaamisesta tarpeekseen, Lilli oli mennyt tapaamaan koirakaveriaan, joka myöskin asui varsin lähellä mökkiämme. Sieltä Lilli oli sitten lopultakin napattu.
Tämä on jälleen yksi niistä lukuisista karkaustarinoista, mitä vuosien mittaan on tullut koettua. Oli huvittavaa ajatella Lilliä vaanimassa kurkea, mutta toisaalta kurjaa, että tämä osoitti, ettei Lilliä oikein enää veneessäkään uskalla pitää -ja vielä vähemmän vapaana.
Tarina päättyi siis onnellisesti, mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Mökkimme lähellä on tie, jota jotkut joskus ajavat vaarallisen kovaakin, vaikkakin autoja siinä menee harvakseltaan.
Alla video Lillistä uimassa -se, että Lilli ui nykyään mielellään, saattaa toisaalta olla osasyynä karkumatkaan. Etenkin tuon ojan kaltaisissa matalikoissa se tykkää uida, ja juuri sellaista "rämettä" meillä on mökkirannassamme.
Ja vielä alempana kuva västäräkistä, joka on viemässä poikasilleen ruokaa. Oli ihan pakko laittaa, osaakin olla söpö<3
