Positiivinen suihkukoppi, kerrostalovirikkeitä ja muuta mutinaa

Wuh. Ehkä elämäni jännin, mahtavin, mielenkiintoisin ja tunteikkain syksy on päättymässä! Mutta myös kiireisin, stressaavin ja huono-omatuntoisin. Vielä pitäisi jaksaa hoitaa marraskuun intensiivikurssi ja pari muuta kurssia pakettiin - ja sitten palaammekin jo Lillin kanssa kotiin joulunviettoon.

Kulunutta viikkoa edeltäneen viikon Lilli oli vanhemmillani hoidossa ja sitä edeltäneen viikon olimme molemmat kotona syyslomailemassa. Jätin Lillin kotiin aika monestakin syystä. Ensinnäkin tuntuu hyvältä, että se saa välillä olla kotona, koska se on siellä - noh, kotonaan. Eron koiran olemuksessa kyllä huomasi. Toisekseen olin viime sunnuntain poissa, en koko päivää mutta kuitenkin koin koiran parhaaksi jättää sen kotiin. Kolmannekseen paiskin koko koirattoman viikon hurjaa vauhtia opintojani eteenpäin, jotta edessä siintävät loppusyksyn haasteet eivät veisi aikaani koiralta. Silti tuntui todella ankealta ja kurjalta olla täällä ilman koiraa - mutta nyt arki on jälleen palannut normaaliksi.

**

Ajattelin tällä kertaa kirjoitella paljon koulutus- ja virikeasiaa. Ensin viikon onnistumistarina! Kämpässäni on suihkukoppi, jota Lilli pelkäsi, vaikka sillä ei ollut lähtökohtaisesti mitään huonoja(kaan) kokemuksia siitä - kopperon kiikkerä olemus, liukas lattia ja rämisevät ovet kuitenkin pelottivat sitä niin ettei se uskaltanut astua sinne tassullaankaan. No, minä annoin asian olla ja päätin, että pidän ainakin 100% huolen siitä, että koira ei tule saamaan ikinä mitään huonoja kokemuksia kopista. Sitkeästi kerta toisensa jälkeen tarjosin sille ruokaa suihkukoppiin. Alussa se vain jäi aina tuijottamaan ruokaa, vinkui ja katsoi minua kunnes siirsin ruuan sen ulottuville. Olin jo varma, että koira ei ikinä tulisi astumaan suihkukoppiin. Mutta olin väärässä - lopulta eräänä päivänä lukuisten yrityskertojen jälkeen se oli kopissa. Ja on siitä lähtien mennyt sinne aina.

Ennen tätä päivää en kuitenkaan ollut koskaan pessyt koiraa kopissa, vaikka koppi ehkä estäisi hiukan kuran leviämistä pitkin pesuhuonetta. Syynä on se, että pesu on koiralle aina hiukan ikävä tapahtuma, vaikka namien avulla motivoituna se kyllä jokseenkin suostuu yhteistyöhön. En silti ole ollut halukas edes kokeilla suihkukopin yhdistämistä pesuun, jotta aiemmin saadut positiiviset kokemukset kopista eivät karisisi. Tänään kuitenkin pesin koiraa lenkin jälkeen pesuhuoneen lattialla (kopin vieressä siis) ja tarjoilin sille siinä pesun yhteydessä aamuruokaa palkkiona hienosta käyttäytymisestä - kuten minulla on yleensä koiraa pestessä tapana. Yhtäkkiä puolivahingossa laitoin namun niin, että koira kurkotti etutassunsa suihkukopin reunalle tavoitellessaan herkkua. Tästä rohkaistuneena päätin kokeilla, onnistuisinko saamaan koiran kokonaan koppiin. No, sinnehän se meni! Otti namun vastaan ja sitten vieläpä syötyään jäi kivasti koppiin seisomaan ja antoi minun pestä. Tarjoilin pari muuta palaa ruokaa vielä palkkioksi, lopetin pesun ja koira tuli sitten pois kopista.

Ehkä joidenkin mielestä tämä onnistumistarinani saattaa kuulostaa arkiselta ja jokseenkin merkityksettömältä. Mutta ajatelkaapa asiaa koiran näkökulmasta: jos väkisin rahtaisin Lillin sen kovasti pelkäämään, epäilyttävään suihkukoppiin ikävää pesutilannetta varten, kopista tulisi ihan varmasti Lillille aivan hirveä paikka, koira kokisi mieletöntä ja ennen kaikkea turhaa stressiä ja pesutilanteesta tulisi molemmille osapuolille rasittava kokemus (ei ole minullekaan mukavaa pidellä paikallaan märkää, pakoon pyristelevää koiraa). Eli tarinan opetus: Positiivinen lähestymistapa ei vaadi ihmeellisiä taikatemppuja tai erikoista paneutumista. Muista vain kolme asiaa: 1) Älä tarjoa eläimelle huonoja kokemuksia "ikävästä" jutusta ja 2) tarjoa sille hyviä kokemuksia "ikävästä" jutusta sekä 3) ole kärsivällinen, älä luovuta ja luota itseesi.

**

Koiran elämä kerrostalossa ei ole välttämättä yhtä virikkeellistä kuin isossa omakotitalossa. Kotonamme Lillillä on oma aitaus, jonne se saa aina halutessaan mennä haistelemaan ulkomaailman tuulia. Siksi järjestettyjen virikkeiden merkitys kasvaa. Esittelen tässä pari vinkkiä.

1. Matot ovat ihan mahtavia paikkoja kätkeä namuja tai vaikka virikelelun sisään piilotetun aamuruuan.

2. Maton sisään voit myös "maatuskatyyliin" piilottaa pienemmän rievun (tai vaikka useamman jos siltä tuntuu!), joka sitten sisältää itse ruuan. Tässä olen käärinyt kongin koiran peiton sisään ja peiton siis olin käärinyt maton sisään. Peiton sai haastavaksi avattavaksi käärimällä sen ensin rullalle ja lopulta laittamalla rullan solmuun.

3. Löytyneellä solmurullalla voi myös leikkiä!

4. Ja lopulta se kongi löytyi. Sisälle olin edellisenä päivänä laittanut raakaa lihaa ja heittänyt kongin yön yli pakastumaan. Lopputuloksen kanssa ahertaessa Lillillä menee aikaa yleensä ainakin puolisen tuntia.

5. Temput ovat tietenkin mahtavaa yhteistä ajanvietettä. Meillä on Lillin kanssa yleensä ruokinnan yhteydessä tapana vähän temppuilla. Yleensä leikimme "Tuo koriin"-leikkiä.



**

Lopuksi... hmm. Epäröin vähän, uskaltaisinko julkaista vielä tätä juttua. Mutta päätin kuitenkin kirjoittaa lyhyesti. Kaikki on vielä aika ajatusasteella. Mutta viime aikoina mulle on taas tosi pintaan noussut koko ikäni ollut haave lemmikkilinnu(i)sta. Ja ensimmäistä kertaa ikinä, nyt olen tilanteessa jossa ehkä olisi pieni mahdollisuus toteuttaa se haave. Jo koiraan liittyen haasteita tosin löytyy: arjen linnun ja metsästysviettisen koiran kanssa täytyisi sitten jotenkin onnistua, aikaa pitäisi löytyä molemmille jne. Plus kaikki muut haasteet, joita en tässä Lillin blogissa nyt lähde erittelemään. Olen kuitenkin jutellut jo aiheesta lintuharrastajien kanssa enkä nyt ainakaan "täystyrmäystä" ole saanut. Moni elää koiran ja linnun kanssa ihan hyvää elämää.