Olen ottanut koiran kanssa nyt muutamia luoksetuloharjoituksia tässä elokuun aikana. Ensin treenasimme sisätiloissa ja nyt olemme olleet jo useampaan otteeseen koiratarhassa harjoittelemassa.
Olen pitänyt harjoitukset niin helppoina, että onnistumisprosentti on ollut korkea. Pientä kehitystä olen siitä huolimatta huomannut; esimerkiksi ensimmäisessä ulkoharjoituksessa koira reagoi hitaasti ja "lampsi" luo. Tästä en tietenkään vahvistanut ja jo seuraavalla kerralla oli luoksetulo huomattavasti parempaa! Juuri äsken tein myös harjoituksen ja tällä kertaa se oli jopa liiankin innokas (tuli, ennen kuin pyysin). Kohta aloitan varmaankin treenaamisen koiratarhan ulkopuolella (se vaatisi sitten tosin jonkinlaisen varmistusnarun... irti pysyminen on mahdottomuus)
Huonona juttuna voisi sanoa sen, että koira on taas nuollut itseään ihan kiitettävästi viime päivinä. No, kotona en tietenkään ole niin paljoa kuin kesälomalla, joten lie kai sanomattakin selvää, että virikkeitä on vähemmän. Joskus olen kotona vasta puoli viiden jälkeen ja näinä iltoina koira on huomattavasti levottomampi kuin lyhyinä päivinä tai viikonloppuina.
perjantai 31. elokuuta 2012
lauantai 11. elokuuta 2012
Lillin aarre
Mökkireissulla koira löysi puuvarastosta oikein hienon aarteen; kuolleen oravan, josta oli jäljellä enää luut ja turkki.
Löytämisen jälkeen hieno saalis piti tietenkin haudata:
lauantai 4. elokuuta 2012
Onnistumisia
Heh, edellisestä kirjoituksesta on pari päivää ja niin paljon on taas tapahtunut! Tänään oli oikein hyvä päivä koiran kanssa, vaikka välissä olikin pari huonompaa. Mistähän sitä aloittaisi?
Koiralla oli viime päivät maha löysällä. Kakka oli löysää ja oudon tummaa, lisäksi se ahmi useaan otteeseen ruohoa. Ruokahalukaan ollut täysin kunnossa (söi kyllä, mutta ei ahminut ruokaansa entisen lailla = sairauden merkki Lillillä). Kävin jo läpi viime päivien ruokavaliota ja syytin myös kuivattuja kivipiiroja, joita Lilli oli viime päivinä saanut koulutusnameina.
Eilen sitten tajusin syyn. Olin antanut koiran napsia mökkitien varresta muutamia mansikoita, vadelmia ja mustikoita kuten aiempinakin vuosina. Takaraivossa oli jo silloin jyskyttänyt pieni epäilys, mutta en heti osannut yhdistää marjoja vatsaongelmiin. Vasta, kun illalla mökiltä palatessani näin koiran jälleen herkuttelevan marjoilla, tajusin. Mustikoilla selittyi myös kakan tumma väri. Ei siis marjoja koiralle jatkossa.
Tänään koira oli jo entisensä ja pääsimme aloittelemaan luoksetulon optimointia. Varasin "erikoisvahvisteiksi" todella rasvaisia siankorvasiivuja. Ne haisevat kammottavalle ja ovat hirveitä käsitellä, mutta koira rakastaa niitä. Se olikin nyt todella motivoitunut (ja syy sille, miksi koira pari päivää sitten tuntui jotenkin haluttomalta: vatsaongelmat) ja tuli nopeasti, varmasti ja reagoi heti. Kerran se lähti jopa tulemaan luo ennen kuin kutsuin, tästä ei tietenkään vahvistetta tullut.
Ja vielä yksi hyvä uutinen: Olen lopultakin saanut koulutuksen avulla vähennettyä Lillin iänikuista takapuolennuolemista (koputtaa puuta). Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että koira haki nuolemisellaan huomiota (rupesi nuolemaan takapuoltaan --> joku tuli huutamaan "Lilli, ei nuolla takapuolta!!" ja sai huomiota).
Nyt olen toiminut niin, että koiran nuollessa takapuoltaan kävelen vain sen ohi huomioimatta sitä lainkaan (lopettaa nuolemisen, muttei saa huomiota). Vastaavasti aina "muuten vaan" koiran ohi mennessäni vahvistan sitä rapsutuksin ja kehuin, jos se vain makoilee paikallaan nuolematta takapuoltaan. Vähän sekavasti taas selitetty, mutta kutakuinkin noin olen saanut nuolemisen vähenemään. Tänään en ole yllättänyt sitä takapuolta nuolemasta kertaakaan! (Selityksenä laitettakoon vielä, että Lillin takapuolennuoleminen ei ole sitä "normaalia", jolla kaikki koirat toisinaan puhdistavat itseään. Lilli teki sitä pakonomaisesti ja pitkäkestoisesti joka päivä.)
Ja ruokinnasta vielä hiukan; kohta kokeilen koiralle varovasti jotain ihan uutta, kokonaista sonnin rustoluuta! Ostin eilen kokeeksi pari luuta. Naudan luumurskettahan se on saanut, mutta kokonaisena se onkin ihan uusi juttu...
Olenpas viime aikoina muuten touhunnutkin paljon koiran kanssa ja päivitellyt blogia usein! Hyvä näin, koska kohta tulee taas kiireisemmät ajat eteen.
Koiralla oli viime päivät maha löysällä. Kakka oli löysää ja oudon tummaa, lisäksi se ahmi useaan otteeseen ruohoa. Ruokahalukaan ollut täysin kunnossa (söi kyllä, mutta ei ahminut ruokaansa entisen lailla = sairauden merkki Lillillä). Kävin jo läpi viime päivien ruokavaliota ja syytin myös kuivattuja kivipiiroja, joita Lilli oli viime päivinä saanut koulutusnameina.
Eilen sitten tajusin syyn. Olin antanut koiran napsia mökkitien varresta muutamia mansikoita, vadelmia ja mustikoita kuten aiempinakin vuosina. Takaraivossa oli jo silloin jyskyttänyt pieni epäilys, mutta en heti osannut yhdistää marjoja vatsaongelmiin. Vasta, kun illalla mökiltä palatessani näin koiran jälleen herkuttelevan marjoilla, tajusin. Mustikoilla selittyi myös kakan tumma väri. Ei siis marjoja koiralle jatkossa.
Tänään koira oli jo entisensä ja pääsimme aloittelemaan luoksetulon optimointia. Varasin "erikoisvahvisteiksi" todella rasvaisia siankorvasiivuja. Ne haisevat kammottavalle ja ovat hirveitä käsitellä, mutta koira rakastaa niitä. Se olikin nyt todella motivoitunut (ja syy sille, miksi koira pari päivää sitten tuntui jotenkin haluttomalta: vatsaongelmat) ja tuli nopeasti, varmasti ja reagoi heti. Kerran se lähti jopa tulemaan luo ennen kuin kutsuin, tästä ei tietenkään vahvistetta tullut.
Ja vielä yksi hyvä uutinen: Olen lopultakin saanut koulutuksen avulla vähennettyä Lillin iänikuista takapuolennuolemista (koputtaa puuta). Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että koira haki nuolemisellaan huomiota (rupesi nuolemaan takapuoltaan --> joku tuli huutamaan "Lilli, ei nuolla takapuolta!!" ja sai huomiota).
Nyt olen toiminut niin, että koiran nuollessa takapuoltaan kävelen vain sen ohi huomioimatta sitä lainkaan (lopettaa nuolemisen, muttei saa huomiota). Vastaavasti aina "muuten vaan" koiran ohi mennessäni vahvistan sitä rapsutuksin ja kehuin, jos se vain makoilee paikallaan nuolematta takapuoltaan. Vähän sekavasti taas selitetty, mutta kutakuinkin noin olen saanut nuolemisen vähenemään. Tänään en ole yllättänyt sitä takapuolta nuolemasta kertaakaan! (Selityksenä laitettakoon vielä, että Lillin takapuolennuoleminen ei ole sitä "normaalia", jolla kaikki koirat toisinaan puhdistavat itseään. Lilli teki sitä pakonomaisesti ja pitkäkestoisesti joka päivä.)
Ja ruokinnasta vielä hiukan; kohta kokeilen koiralle varovasti jotain ihan uutta, kokonaista sonnin rustoluuta! Ostin eilen kokeeksi pari luuta. Naudan luumurskettahan se on saanut, mutta kokonaisena se onkin ihan uusi juttu...
Olenpas viime aikoina muuten touhunnutkin paljon koiran kanssa ja päivitellyt blogia usein! Hyvä näin, koska kohta tulee taas kiireisemmät ajat eteen.
torstai 2. elokuuta 2012
Luoksetulon optimointia
Minun on jo pienen iäisyyden ajan pitänyt aloittaa jonkinlainen naksutinkoulutus koiralla. No nyt tartuin tilaisuuteen, kun bongasin "vapaan" pilttipurkinkannen. Katsotaan, miten homma lähtee etenemään...
---
Suurempi ongelma on ja on aina ollut Lillin luoksetulo. Hajut saati kissat vievät aina voiton, ja luokse tullessaan Lilli vain "lampsii", nappaa haluttomasti namun ja jatkaa matkaansa -jos nyt se ylipäätään edes suostuu tulemaan luo.
Tein varmaan miljoona virhettä aikanaan, kun kymppivuotiaana koetin opettaa metsästysviettiselle koiralle luoksetuloa. En edes muista noista ajoista mitään, joten etsi niitä virheitä sieltä nyt sitten. Yhden pienen, mutta hyvin ratkaisevan virheen kuitenkin taisin tajuta tässä pari päivää sitten.
Eli aikanaan palkitsin Lillin aina, kun se tuli luokse. Nopeasti ajateltuna voisi ajatella, että niin pitääkin. Mutta pysähdyin tässä ajattelemaan, että kun joskus kymmenenkin minuuttia huhuilin koiraa, koetin saada sen huomiota itseeni ja lopulta tämän jälkeen koira tuli luo -> vahvistin. Eli koira oppikin, että "Jaahas, tuolla tuo taas huhuilee. Haistelen ensin tämän hajun, jahtaan tämän kissan ja sitten menen sen luo -> saan namun sen lisäksi, että saan omat hajuni haisteltua."
Toisin sanoen:
- jos koira tuli luokseni heti, se joutui keskeyttämään omat hajunsa (huono juttu), mutta sai namun (hyvä juttu)
- jos koira tuli luokseni hetken päästä, se sai haisteltua omat hajunsa (hyvä juttu) ja sen lisäksi sai namun (hyvä juttu).
Tein äsken jonkinlaisen "testilenkin", jonka aikana kutsuin koiraa silloin tällöin luo. Vähän ei-niin-kiinnostavat hajut se unohti ja tuli, selvästi sitä kuitenkin matkan aikana "harmitti" ja se saattoi yllättäen pysähdellä haistelemaan jotain muuta. Kiinnostavat hajut, piehtarointi ja kakan syöminen veivät auttamatta voiton luoksetulosta.
Testilenkillä tein myös niin, että kutsuessani koiraa menin kyykkyyn ja huusin "tänne!". Jos koira ei muutaman sekunnin sisällä reagoinut, nousin pystyyn ja tällöin tilaisuus ansaita vahviste meni sivu suun, vaikka koira olisi hetken päästä tullutkin.
Mielenkiintoista on se, että jos koiraan saa yllättäen 100% katsekontaktin, se pysyy siinä ja kulkee nätisti vierellä. Itse kuitenkin haluan lenkeillä, että koira saa "olla koira" ja haistella tietyissä määrin hajujaan -tämä kuitenkin vaatisi juuri sen, että koira tulee luo HETI, kun sitä kutsun ja silloin unohtaa välittömästi hajunsa. Lillillä on sana "katso", kun haluan saada siihen kontaktin. Jos koira on silloin luona, pyyntö toimii usein hyvin. Sana "vapaa" tarkoittaa sitä, että namutarjoilu loppui ja koira saa mennä haistelemaan miten mielii.
No, miten tästä eteenpäin? Sitä olen pohtinut. Ajattelin aloitella nyt projektia "luoksetulon optimointi" ja vahvistaa vain parhaat luoksetulot, jotka koira tekee välittömästi pyynnön jälkeen. Lisäksi ajattelin kehittää jotain "erikoisvahvisteita", namuja, joita koira saa vain "tänne" -pyynnön noudattamisesta, ei mistään muusta. Huomenna todennäköisesti käyn ostamassa niitä.
Luoksetulon optimoinnin aloittanemme sisätiloissa, jossa koira reagoi lähes aina 100% varmasti pyyntöihin. Vahvistan vain parhaat suoritukset, "lampsimisesta" ja hitaasta reagoinnista se ei saa vahvistetta. Kun sisällä koira ryntää kiitolaukkaa luokseni joka ainoa kerta, kun kuulee pyynnön, siirryn ulos koiratarhaan ja teen saman jutun. Sitten lenkeillä kutsun sitä, kun sillä on jotain "ei-niin-mielenkiintoista" juttua tehtävänä. Lopulta kutsun sitä luo vaikeammissa tilanteissa -jos sinne asti ikinä pääsen.
Pointti koko jutussa olisi se, että koira saisi luoksetulostaan mahdollisimman usein vahvisteita, joten pienin askelein eteneminen on tärkeää. Jos siis näyttää siltä, että pyynnöt eivät tehoa, palaan takaisin helpompiin vaiheisiin. Tärkeää on myös muistaa päästää koira lähes aina joka luoksetulon jälkeen takaisin haistelemaan hajujaan. Silloin homma näyttäisi tältä:
- jos koira tulee luokse heti, se joutuu keskeyttämään omat haistelunsa (huono juttu), mutta saa namun (hyvä juttu) ja pääsee heti jatkamaan omia puuhiaan (hyvä juttu).
- jos koira tulee luokseni hetken päästä, se saa omat hajunsa haisteltua (hyvä juttu), mutta ei saa namua (huono juttu).
Nähtäväksi jää, olenko minä luoksetulon arvoinen. Kuuden vuoden takaiset virheet ja epäjohdonmukaisuudet näissä asioissa kyllä näkyvät. Toisinaan tulee jopa tietoisesti/tiedostamatta vahvistettua tuota koiran kissainnokkuutta.
Hups, tulipa pitkä ja sekava juttu. Mutta oikeastaan taisin kirjoittaa sen lähinnä itselleni.
---
Suurempi ongelma on ja on aina ollut Lillin luoksetulo. Hajut saati kissat vievät aina voiton, ja luokse tullessaan Lilli vain "lampsii", nappaa haluttomasti namun ja jatkaa matkaansa -jos nyt se ylipäätään edes suostuu tulemaan luo.
Tein varmaan miljoona virhettä aikanaan, kun kymppivuotiaana koetin opettaa metsästysviettiselle koiralle luoksetuloa. En edes muista noista ajoista mitään, joten etsi niitä virheitä sieltä nyt sitten. Yhden pienen, mutta hyvin ratkaisevan virheen kuitenkin taisin tajuta tässä pari päivää sitten.
Eli aikanaan palkitsin Lillin aina, kun se tuli luokse. Nopeasti ajateltuna voisi ajatella, että niin pitääkin. Mutta pysähdyin tässä ajattelemaan, että kun joskus kymmenenkin minuuttia huhuilin koiraa, koetin saada sen huomiota itseeni ja lopulta tämän jälkeen koira tuli luo -> vahvistin. Eli koira oppikin, että "Jaahas, tuolla tuo taas huhuilee. Haistelen ensin tämän hajun, jahtaan tämän kissan ja sitten menen sen luo -> saan namun sen lisäksi, että saan omat hajuni haisteltua."
Toisin sanoen:
- jos koira tuli luokseni heti, se joutui keskeyttämään omat hajunsa (huono juttu), mutta sai namun (hyvä juttu)
- jos koira tuli luokseni hetken päästä, se sai haisteltua omat hajunsa (hyvä juttu) ja sen lisäksi sai namun (hyvä juttu).
Tein äsken jonkinlaisen "testilenkin", jonka aikana kutsuin koiraa silloin tällöin luo. Vähän ei-niin-kiinnostavat hajut se unohti ja tuli, selvästi sitä kuitenkin matkan aikana "harmitti" ja se saattoi yllättäen pysähdellä haistelemaan jotain muuta. Kiinnostavat hajut, piehtarointi ja kakan syöminen veivät auttamatta voiton luoksetulosta.
Testilenkillä tein myös niin, että kutsuessani koiraa menin kyykkyyn ja huusin "tänne!". Jos koira ei muutaman sekunnin sisällä reagoinut, nousin pystyyn ja tällöin tilaisuus ansaita vahviste meni sivu suun, vaikka koira olisi hetken päästä tullutkin.
Mielenkiintoista on se, että jos koiraan saa yllättäen 100% katsekontaktin, se pysyy siinä ja kulkee nätisti vierellä. Itse kuitenkin haluan lenkeillä, että koira saa "olla koira" ja haistella tietyissä määrin hajujaan -tämä kuitenkin vaatisi juuri sen, että koira tulee luo HETI, kun sitä kutsun ja silloin unohtaa välittömästi hajunsa. Lillillä on sana "katso", kun haluan saada siihen kontaktin. Jos koira on silloin luona, pyyntö toimii usein hyvin. Sana "vapaa" tarkoittaa sitä, että namutarjoilu loppui ja koira saa mennä haistelemaan miten mielii.
No, miten tästä eteenpäin? Sitä olen pohtinut. Ajattelin aloitella nyt projektia "luoksetulon optimointi" ja vahvistaa vain parhaat luoksetulot, jotka koira tekee välittömästi pyynnön jälkeen. Lisäksi ajattelin kehittää jotain "erikoisvahvisteita", namuja, joita koira saa vain "tänne" -pyynnön noudattamisesta, ei mistään muusta. Huomenna todennäköisesti käyn ostamassa niitä.
Luoksetulon optimoinnin aloittanemme sisätiloissa, jossa koira reagoi lähes aina 100% varmasti pyyntöihin. Vahvistan vain parhaat suoritukset, "lampsimisesta" ja hitaasta reagoinnista se ei saa vahvistetta. Kun sisällä koira ryntää kiitolaukkaa luokseni joka ainoa kerta, kun kuulee pyynnön, siirryn ulos koiratarhaan ja teen saman jutun. Sitten lenkeillä kutsun sitä, kun sillä on jotain "ei-niin-mielenkiintoista" juttua tehtävänä. Lopulta kutsun sitä luo vaikeammissa tilanteissa -jos sinne asti ikinä pääsen.
Pointti koko jutussa olisi se, että koira saisi luoksetulostaan mahdollisimman usein vahvisteita, joten pienin askelein eteneminen on tärkeää. Jos siis näyttää siltä, että pyynnöt eivät tehoa, palaan takaisin helpompiin vaiheisiin. Tärkeää on myös muistaa päästää koira lähes aina joka luoksetulon jälkeen takaisin haistelemaan hajujaan. Silloin homma näyttäisi tältä:
- jos koira tulee luokse heti, se joutuu keskeyttämään omat haistelunsa (huono juttu), mutta saa namun (hyvä juttu) ja pääsee heti jatkamaan omia puuhiaan (hyvä juttu).
- jos koira tulee luokseni hetken päästä, se saa omat hajunsa haisteltua (hyvä juttu), mutta ei saa namua (huono juttu).
Nähtäväksi jää, olenko minä luoksetulon arvoinen. Kuuden vuoden takaiset virheet ja epäjohdonmukaisuudet näissä asioissa kyllä näkyvät. Toisinaan tulee jopa tietoisesti/tiedostamatta vahvistettua tuota koiran kissainnokkuutta.
Hups, tulipa pitkä ja sekava juttu. Mutta oikeastaan taisin kirjoittaa sen lähinnä itselleni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)