Minun on jo pienen iäisyyden ajan pitänyt aloittaa jonkinlainen naksutinkoulutus koiralla. No nyt tartuin tilaisuuteen, kun bongasin "vapaan" pilttipurkinkannen. Katsotaan, miten homma lähtee etenemään...
---
Suurempi ongelma on ja on aina ollut Lillin luoksetulo. Hajut saati kissat vievät aina voiton, ja luokse tullessaan Lilli vain "lampsii", nappaa haluttomasti namun ja jatkaa matkaansa -jos nyt se ylipäätään edes suostuu tulemaan luo.
Tein varmaan miljoona virhettä aikanaan, kun kymppivuotiaana koetin opettaa metsästysviettiselle koiralle luoksetuloa. En edes muista noista ajoista mitään, joten etsi niitä virheitä sieltä nyt sitten. Yhden pienen, mutta hyvin ratkaisevan virheen kuitenkin taisin tajuta tässä pari päivää sitten.
Eli aikanaan palkitsin Lillin aina, kun se tuli luokse. Nopeasti ajateltuna voisi ajatella, että niin pitääkin. Mutta pysähdyin tässä ajattelemaan, että kun joskus kymmenenkin minuuttia huhuilin koiraa, koetin saada sen huomiota itseeni ja lopulta tämän jälkeen koira tuli luo -> vahvistin. Eli koira oppikin, että "Jaahas, tuolla tuo taas huhuilee. Haistelen ensin tämän hajun, jahtaan tämän kissan ja sitten menen sen luo -> saan namun sen lisäksi, että saan omat hajuni haisteltua."
Toisin sanoen:
- jos koira tuli luokseni heti, se joutui keskeyttämään omat hajunsa (huono juttu), mutta sai namun (hyvä juttu)
- jos koira tuli luokseni hetken päästä, se sai haisteltua omat hajunsa (hyvä juttu) ja sen lisäksi sai namun (hyvä juttu).
Tein äsken jonkinlaisen "testilenkin", jonka aikana kutsuin koiraa silloin tällöin luo. Vähän ei-niin-kiinnostavat hajut se unohti ja tuli, selvästi sitä kuitenkin matkan aikana "harmitti" ja se saattoi yllättäen pysähdellä haistelemaan jotain muuta. Kiinnostavat hajut, piehtarointi ja kakan syöminen veivät auttamatta voiton luoksetulosta.
Testilenkillä tein myös niin, että kutsuessani koiraa menin kyykkyyn ja huusin "tänne!". Jos koira ei muutaman sekunnin sisällä reagoinut, nousin pystyyn ja tällöin tilaisuus ansaita vahviste meni sivu suun, vaikka koira olisi hetken päästä tullutkin.
Mielenkiintoista on se, että jos koiraan saa yllättäen 100% katsekontaktin, se pysyy siinä ja kulkee nätisti vierellä. Itse kuitenkin haluan lenkeillä, että koira saa "olla koira" ja haistella tietyissä määrin hajujaan -tämä kuitenkin vaatisi juuri sen, että koira tulee luo HETI, kun sitä kutsun ja silloin unohtaa välittömästi hajunsa. Lillillä on sana "katso", kun haluan saada siihen kontaktin. Jos koira on silloin luona, pyyntö toimii usein hyvin. Sana "vapaa" tarkoittaa sitä, että namutarjoilu loppui ja koira saa mennä haistelemaan miten mielii.
No, miten tästä eteenpäin? Sitä olen pohtinut. Ajattelin aloitella nyt projektia "luoksetulon optimointi" ja vahvistaa vain parhaat luoksetulot, jotka koira tekee välittömästi pyynnön jälkeen. Lisäksi ajattelin kehittää jotain "erikoisvahvisteita", namuja, joita koira saa vain "tänne" -pyynnön noudattamisesta, ei mistään muusta. Huomenna todennäköisesti käyn ostamassa niitä.
Luoksetulon optimoinnin aloittanemme sisätiloissa, jossa koira reagoi lähes aina 100% varmasti pyyntöihin. Vahvistan vain parhaat suoritukset, "lampsimisesta" ja hitaasta reagoinnista se ei saa vahvistetta. Kun sisällä koira ryntää kiitolaukkaa luokseni joka ainoa kerta, kun kuulee pyynnön, siirryn ulos koiratarhaan ja teen saman jutun. Sitten lenkeillä kutsun sitä, kun sillä on jotain "ei-niin-mielenkiintoista" juttua tehtävänä. Lopulta kutsun sitä luo vaikeammissa tilanteissa -jos sinne asti ikinä pääsen.
Pointti koko jutussa olisi se, että koira saisi luoksetulostaan mahdollisimman usein vahvisteita, joten pienin askelein eteneminen on tärkeää. Jos siis näyttää siltä, että pyynnöt eivät tehoa, palaan takaisin helpompiin vaiheisiin. Tärkeää on myös muistaa päästää koira lähes aina joka luoksetulon jälkeen takaisin haistelemaan hajujaan. Silloin homma näyttäisi tältä:
- jos koira tulee luokse heti, se joutuu keskeyttämään omat haistelunsa (huono juttu), mutta saa namun (hyvä juttu) ja pääsee heti jatkamaan omia puuhiaan (hyvä juttu).
- jos koira tulee luokseni hetken päästä, se saa omat hajunsa haisteltua (hyvä juttu), mutta ei saa namua (huono juttu).
Nähtäväksi jää, olenko minä luoksetulon arvoinen. Kuuden vuoden takaiset virheet ja epäjohdonmukaisuudet näissä asioissa kyllä näkyvät. Toisinaan tulee jopa tietoisesti/tiedostamatta vahvistettua tuota koiran kissainnokkuutta.
Hups, tulipa pitkä ja sekava juttu. Mutta oikeastaan taisin kirjoittaa sen lähinnä itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti