Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. toukokuuta 2017

Hammasharjatreeniä

Nyt viimeisimmän hammaskivenpoiston jälkeen huhtikuussa tein lopultakin päätöksen, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Aloin kouluttaa Lilliä hampaiden harjaukseen.

Olen edennyt hiljalleen ja täysin koiran ehdoilla. Koulutus lähti liikkeelle siitä, että tökkäsin vähän koiran huulta ja annoin heti namun. Sitten nostettiin hieman huulta. Kun koira ei tästä enää välittänyt, toin harjan mukaan ja jälleen ihan sekunti kerrallaan lisäsin harjausaikaa. Jos koira alkoi harjauksen aikana nykiä itseään vapaaksi otteesta, päästin irti heti, mutta en antanut namua - ja sitten seuraavaan harjoitukseen hieman alensin rimaa. Herkun sai vain, kun oli paikallaan koko sen ajan, kun harja oli suussa.

Tulokset ovat olleet fantastisia!! Jo nyt kulma- ja etuhampaiden harjaus sujuu loistavasti molemmilta puolilta. Tästä olisi tarkoitus edetä vielä haastavampiin takahampaisiin - ja jos oikein pitkälle päästään, niin suun avaamiseen ja hampaiden sisäpintaan asti.

Otin tänä iltana hieman videomatskua treeneistämme. Video on hiukan kotikutoinen, mutta pointti siitäkin varmaan tulee esiin.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Positiivinen suihkukoppi, kerrostalovirikkeitä ja muuta mutinaa

Wuh. Ehkä elämäni jännin, mahtavin, mielenkiintoisin ja tunteikkain syksy on päättymässä! Mutta myös kiireisin, stressaavin ja huono-omatuntoisin. Vielä pitäisi jaksaa hoitaa marraskuun intensiivikurssi ja pari muuta kurssia pakettiin - ja sitten palaammekin jo Lillin kanssa kotiin joulunviettoon.

Kulunutta viikkoa edeltäneen viikon Lilli oli vanhemmillani hoidossa ja sitä edeltäneen viikon olimme molemmat kotona syyslomailemassa. Jätin Lillin kotiin aika monestakin syystä. Ensinnäkin tuntuu hyvältä, että se saa välillä olla kotona, koska se on siellä - noh, kotonaan. Eron koiran olemuksessa kyllä huomasi. Toisekseen olin viime sunnuntain poissa, en koko päivää mutta kuitenkin koin koiran parhaaksi jättää sen kotiin. Kolmannekseen paiskin koko koirattoman viikon hurjaa vauhtia opintojani eteenpäin, jotta edessä siintävät loppusyksyn haasteet eivät veisi aikaani koiralta. Silti tuntui todella ankealta ja kurjalta olla täällä ilman koiraa - mutta nyt arki on jälleen palannut normaaliksi.

**

Ajattelin tällä kertaa kirjoitella paljon koulutus- ja virikeasiaa. Ensin viikon onnistumistarina! Kämpässäni on suihkukoppi, jota Lilli pelkäsi, vaikka sillä ei ollut lähtökohtaisesti mitään huonoja(kaan) kokemuksia siitä - kopperon kiikkerä olemus, liukas lattia ja rämisevät ovet kuitenkin pelottivat sitä niin ettei se uskaltanut astua sinne tassullaankaan. No, minä annoin asian olla ja päätin, että pidän ainakin 100% huolen siitä, että koira ei tule saamaan ikinä mitään huonoja kokemuksia kopista. Sitkeästi kerta toisensa jälkeen tarjosin sille ruokaa suihkukoppiin. Alussa se vain jäi aina tuijottamaan ruokaa, vinkui ja katsoi minua kunnes siirsin ruuan sen ulottuville. Olin jo varma, että koira ei ikinä tulisi astumaan suihkukoppiin. Mutta olin väärässä - lopulta eräänä päivänä lukuisten yrityskertojen jälkeen se oli kopissa. Ja on siitä lähtien mennyt sinne aina.



Ennen tätä päivää en kuitenkaan ollut koskaan pessyt koiraa kopissa, vaikka koppi ehkä estäisi hiukan kuran leviämistä pitkin pesuhuonetta. Syynä on se, että pesu on koiralle aina hiukan ikävä tapahtuma, vaikka namien avulla motivoituna se kyllä jokseenkin suostuu yhteistyöhön. En silti ole ollut halukas edes kokeilla suihkukopin yhdistämistä pesuun, jotta aiemmin saadut positiiviset kokemukset kopista eivät karisisi. Tänään kuitenkin pesin koiraa lenkin jälkeen pesuhuoneen lattialla (kopin vieressä siis) ja tarjoilin sille siinä pesun yhteydessä aamuruokaa palkkiona hienosta käyttäytymisestä - kuten minulla on yleensä koiraa pestessä tapana. Yhtäkkiä puolivahingossa laitoin namun niin, että koira kurkotti etutassunsa suihkukopin reunalle tavoitellessaan herkkua. Tästä rohkaistuneena päätin kokeilla, onnistuisinko saamaan koiran kokonaan koppiin. No, sinnehän se meni! Otti namun vastaan ja sitten vieläpä syötyään jäi kivasti koppiin seisomaan ja antoi minun pestä. Tarjoilin pari muuta palaa ruokaa vielä palkkioksi, lopetin pesun ja koira tuli sitten pois kopista.

Ehkä joidenkin mielestä tämä onnistumistarinani saattaa kuulostaa arkiselta ja jokseenkin merkityksettömältä. Mutta ajatelkaapa asiaa koiran näkökulmasta: jos väkisin rahtaisin Lillin sen kovasti pelkäämään, epäilyttävään suihkukoppiin ikävää pesutilannetta varten, kopista tulisi ihan varmasti Lillille aivan hirveä paikka, koira kokisi mieletöntä ja ennen kaikkea turhaa stressiä ja pesutilanteesta tulisi molemmille osapuolille rasittava kokemus (ei ole minullekaan mukavaa pidellä paikallaan märkää, pakoon pyristelevää koiraa). Eli tarinan opetus: Positiivinen lähestymistapa ei vaadi ihmeellisiä taikatemppuja tai erikoista paneutumista. Muista vain kolme asiaa: 1) Älä tarjoa eläimelle huonoja kokemuksia "ikävästä" jutusta ja 2) tarjoa sille hyviä kokemuksia "ikävästä" jutusta sekä 3) ole kärsivällinen, älä luovuta ja luota itseesi.

**

Koiran elämä kerrostalossa ei ole välttämättä yhtä virikkeellistä kuin isossa omakotitalossa. Kotonamme Lillillä on oma aitaus, jonne se saa aina halutessaan mennä haistelemaan ulkomaailman tuulia. Siksi järjestettyjen virikkeiden merkitys kasvaa. Esittelen tässä pari vinkkiä.

1. Matot ovat ihan mahtavia paikkoja kätkeä namuja tai vaikka virikelelun sisään piilotetun aamuruuan.


2. Maton sisään voit myös "maatuskatyyliin" piilottaa pienemmän rievun (tai vaikka useamman jos siltä tuntuu!), joka sitten sisältää itse ruuan. Tässä olen käärinyt kongin koiran peiton sisään ja peiton siis olin käärinyt maton sisään. Peiton sai haastavaksi avattavaksi käärimällä sen ensin rullalle ja lopulta laittamalla rullan solmuun.
3. Löytyneellä solmurullalla voi myös leikkiä!

4. Ja lopulta se kongi löytyi. Sisälle olin edellisenä päivänä laittanut raakaa lihaa ja heittänyt kongin yön yli pakastumaan. Lopputuloksen kanssa ahertaessa Lillillä menee aikaa yleensä ainakin puolisen tuntia.
5. Temput ovat tietenkin mahtavaa yhteistä ajanvietettä. Meillä on Lillin kanssa yleensä ruokinnan yhteydessä tapana vähän temppuilla. Yleensä leikimme "Tuo koriin"-leikkiä.



**

Lopuksi... hmm. Epäröin vähän, uskaltaisinko julkaista vielä tätä juttua. Mutta päätin kuitenkin kirjoittaa lyhyesti. Kaikki on vielä aika ajatusasteella. Mutta viime aikoina mulle on taas tosi pintaan noussut koko ikäni ollut haave lemmikkilinnu(i)sta. Ja ensimmäistä kertaa ikinä, nyt olen tilanteessa jossa ehkä olisi pieni mahdollisuus toteuttaa se haave. Jo koiraan liittyen haasteita tosin löytyy: arjen linnun ja metsästysviettisen koiran kanssa täytyisi sitten jotenkin onnistua, aikaa pitäisi löytyä molemmille jne. Plus kaikki muut haasteet, joita en tässä Lillin blogissa nyt lähde erittelemään. Olen kuitenkin jutellut jo aiheesta lintuharrastajien kanssa enkä nyt ainakaan "täystyrmäystä" ole saanut. Moni elää koiran ja linnun kanssa ihan hyvää elämää.

torstai 20. syyskuuta 2012

Korvatulehdus, -tipat ja niiden laitto vapaaehtoisesti

Koiralla on jälleen korvatulehdus (ja vähän mahaongelmiakin taisi olla vähän aikaa sitten?). Tosin se ei ole mikään ihme, kun tietää, mitä se on viime aikoina syönyt.

Lenkkireittimme varressa jotkut ovat leikkineet värikuulasotaa ja kuulia on lennellyt poluille. Koira on päässyt syömään niitä (!!!), mikä ei todellakaan voi olla kauhean terveellistä. Lisäksi se on viime aikoina napsinut mustikoita ja puolukoita marjaretkillä, mädäntynyttä ruohoa ja tuttuun tapaan myös "sitä itseään".

--> seurauksena tästä kaikesta siis korvatulehdus ja korvatipat.

Rupesin tässä vähän aikaa sitten miettimään, miten korvatippojen laiton voisi hoitaa positiivisemmin. Lilli tuntee jo sanan "korva" ja se alkaa luimistella heti sen kuullessaan. Lisäksi se pelkää korvatippapulloa ja pakenee sen nähdessään (ja kaikki tämä on seurausta siitä, että korvatipat on luonnollisesti laitettu pakottamalla halki koiran elinkaaren.).

En nyt vain oikein tiedä, mikä voisi olla paras keino homman hoitamiseksi. Kokeiltu on kolmea vaihtoehtoa.
- Laitetaan tipat juuri ennen aamu- ja iltaruokailua, syömään pääseminen toimii vahvisteena. Toimii suht. kivasti, jos vain muistaa laittaa tipat ennen ruokailua.
- Opetetaan koira "pyytämään" tippojenlaittoa samalla lailla, kun se nyt pyytää rapsutuksia (tassun anto) ja rapsutetaan samalla, kun laitetaan tippoja (jos pakenee, rapsuttelu loppuu ja tippapullo menee pois, hetken päästä uusi yritys jne.), siis rapsutuksia saa vain silloin, kun tippapullon antaa olla lähellä/antaa laittaa tippoja. (vähän huonosti selitetty, tiedän)
- Kiinnitetään koiran huomio johonkin mielekkääseen tekemiseen (namujen etsiminen) samalla, kun laitetaan tippoja.

Jälkimmäistä kikkaa käytin kynsien leikkuussa, mutta se ei tunnu oikein toimivan tippojen laitossa, sillä koira pelkää tippapulloa enemmän kuin kynsisaksia (ja ihan varmasti korvatippojen laitto tuntuu inhottavammalta kuin kynsien leikkuu, tämän tietää jokainen, jolle on joskus laitettu korviin jotain).

Pyytämis"temppua" koetin tänä aamuna. Jännä oli se, että koira pakeni muutamaan otteeseen, mutta palasi kuitenkin aina takaisin pyytämään tippoja/rapsutuksia. Lisäksi olen ottanut muutamia siedätysharjoituksia ihan vain niin, että olen rapsutellut koiraa tippapullon ollessa koiran lähellä (=oppii, että tippapullosta saa rapsuja, eikä sen läsnäolo tarkoita aina välttämättä tippojen laittoa). Myös namuja olen käyttänyt hiukan vahvisteina tässä. Pääpointti olisi tehdä nyt tippapullosta kiva juttu, tai ainakin neutraali juttu, jota ei tarvitse pelätä.

Itse olen ihan tumpelo näissä koulutusjutuissa ja varmaan nytkin teen virheitä, joita tulen katumaan taas myöhemmin. Koetan nyt painaa kaaliini, että rapsutan koiraa vain silloin, kun se on ihan rauhassa tippapullon ollessa esillä. Jos se rupeaa luimistelemaan, mulkoilemaan tai vetäytymään, otetaan pullo pois ja rapsutukset lakkaavat hetkeksi, sitten kohta taas tarjotaan mahdollisuutta saada rapsuja. Tärkeää olisi myös tehdä harjoituksia usein, sillä mitä useammin harjoitukset päättyvät niin, että tippoja ei laiteta, sitä vähemmän tippapulloa on aihetta pelätä.

...ja sitten jälleen mietin, miten helppoa olisi ollutkaan opettaa koiralle pennusta lähtien, että korvatippapullo on kiva juttu, josta saa rapsuja ja namuja, eikä sitä tarvitse pelätä. Sen sijaan opetin koiralle varmaan miljoona sirkustemppua (hyödyllistä ja virikkeellistä opeteltavaa toki nämäkin, mutta...).

Mutta joo. Kirjoitus karkasi taas vähän käsistä ja on sen verran epäselvä, että tuskin kukaan edes ymmärtää pointtiani. Mutta jospa tämä selventäisi jotain edes itselleni.

perjantai 31. elokuuta 2012

Luoksetuloa ja muutakin

Olen ottanut koiran kanssa nyt muutamia luoksetuloharjoituksia tässä elokuun aikana. Ensin treenasimme sisätiloissa ja nyt olemme olleet jo useampaan otteeseen koiratarhassa harjoittelemassa.

Olen pitänyt harjoitukset niin helppoina, että onnistumisprosentti on ollut korkea. Pientä kehitystä olen siitä huolimatta huomannut; esimerkiksi ensimmäisessä ulkoharjoituksessa koira reagoi hitaasti ja "lampsi" luo. Tästä en tietenkään vahvistanut ja jo seuraavalla kerralla oli luoksetulo huomattavasti parempaa! Juuri äsken tein myös harjoituksen ja tällä kertaa se oli jopa liiankin innokas (tuli, ennen kuin pyysin). Kohta aloitan varmaankin treenaamisen koiratarhan ulkopuolella (se vaatisi sitten tosin jonkinlaisen varmistusnarun... irti pysyminen on mahdottomuus)

Huonona juttuna voisi sanoa sen, että koira on taas nuollut itseään ihan kiitettävästi viime päivinä. No, kotona en tietenkään ole niin paljoa kuin kesälomalla, joten lie kai sanomattakin selvää, että virikkeitä on vähemmän. Joskus olen kotona vasta puoli viiden jälkeen ja näinä iltoina koira on huomattavasti levottomampi kuin lyhyinä päivinä tai viikonloppuina.

lauantai 4. elokuuta 2012

Onnistumisia

Heh, edellisestä kirjoituksesta on pari päivää ja niin paljon on taas tapahtunut! Tänään oli oikein hyvä päivä koiran kanssa, vaikka välissä olikin pari huonompaa. Mistähän sitä aloittaisi?

Koiralla oli viime päivät maha löysällä. Kakka oli löysää ja oudon tummaa, lisäksi se ahmi useaan otteeseen ruohoa. Ruokahalukaan ollut täysin kunnossa (söi kyllä, mutta ei ahminut ruokaansa entisen lailla = sairauden merkki Lillillä). Kävin jo läpi viime päivien ruokavaliota ja syytin myös kuivattuja kivipiiroja, joita Lilli oli viime päivinä saanut koulutusnameina.

Eilen sitten tajusin syyn. Olin antanut koiran napsia mökkitien varresta muutamia mansikoita, vadelmia ja mustikoita kuten aiempinakin vuosina. Takaraivossa oli jo silloin jyskyttänyt pieni epäilys, mutta en heti osannut yhdistää marjoja vatsaongelmiin. Vasta, kun illalla mökiltä palatessani näin koiran jälleen herkuttelevan marjoilla, tajusin. Mustikoilla selittyi myös kakan tumma väri. Ei siis marjoja koiralle jatkossa.

Tänään koira oli jo entisensä ja pääsimme aloittelemaan luoksetulon optimointia. Varasin "erikoisvahvisteiksi" todella rasvaisia siankorvasiivuja. Ne haisevat kammottavalle ja ovat hirveitä käsitellä, mutta koira rakastaa niitä. Se olikin nyt todella motivoitunut (ja syy sille, miksi koira pari päivää sitten tuntui jotenkin haluttomalta: vatsaongelmat) ja tuli nopeasti, varmasti ja reagoi heti. Kerran se lähti jopa tulemaan luo ennen kuin kutsuin, tästä ei tietenkään vahvistetta tullut.

Ja vielä yksi hyvä uutinen: Olen lopultakin saanut koulutuksen avulla vähennettyä Lillin iänikuista takapuolennuolemista (koputtaa puuta). Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että koira haki nuolemisellaan huomiota (rupesi nuolemaan takapuoltaan --> joku tuli huutamaan "Lilli, ei nuolla takapuolta!!" ja sai huomiota).

Nyt olen toiminut niin, että koiran nuollessa takapuoltaan kävelen vain sen ohi huomioimatta sitä lainkaan (lopettaa nuolemisen, muttei saa huomiota). Vastaavasti aina "muuten vaan" koiran ohi mennessäni vahvistan sitä rapsutuksin ja kehuin, jos se vain makoilee paikallaan nuolematta takapuoltaan. Vähän sekavasti taas selitetty, mutta kutakuinkin noin olen saanut nuolemisen vähenemään. Tänään en ole yllättänyt sitä takapuolta nuolemasta kertaakaan! (Selityksenä laitettakoon vielä, että Lillin takapuolennuoleminen ei ole sitä "normaalia", jolla kaikki koirat toisinaan puhdistavat itseään. Lilli teki sitä pakonomaisesti ja pitkäkestoisesti joka päivä.)

Ja ruokinnasta vielä hiukan; kohta kokeilen koiralle varovasti jotain ihan uutta, kokonaista sonnin rustoluuta! Ostin eilen kokeeksi pari luuta. Naudan luumurskettahan se on saanut, mutta kokonaisena se onkin ihan uusi juttu...

Olenpas viime aikoina muuten touhunnutkin paljon koiran kanssa ja päivitellyt blogia usein! Hyvä näin, koska kohta tulee taas kiireisemmät ajat eteen.

torstai 2. elokuuta 2012

Luoksetulon optimointia

Minun on jo pienen iäisyyden ajan pitänyt aloittaa jonkinlainen naksutinkoulutus koiralla. No nyt tartuin tilaisuuteen, kun bongasin "vapaan" pilttipurkinkannen. Katsotaan, miten homma lähtee etenemään...

---

Suurempi ongelma on ja on aina ollut Lillin luoksetulo. Hajut saati kissat vievät aina voiton, ja luokse tullessaan Lilli vain "lampsii", nappaa haluttomasti namun ja jatkaa matkaansa -jos nyt se ylipäätään edes suostuu tulemaan luo.

Tein varmaan miljoona virhettä aikanaan, kun kymppivuotiaana koetin opettaa metsästysviettiselle koiralle luoksetuloa. En edes muista noista ajoista mitään, joten etsi niitä virheitä sieltä nyt sitten. Yhden pienen, mutta hyvin ratkaisevan virheen kuitenkin taisin tajuta tässä pari päivää sitten.

Eli aikanaan palkitsin Lillin aina, kun se tuli luokse. Nopeasti ajateltuna voisi ajatella, että niin pitääkin. Mutta pysähdyin tässä ajattelemaan, että kun joskus kymmenenkin minuuttia huhuilin koiraa, koetin saada sen huomiota itseeni ja lopulta tämän jälkeen koira tuli luo -> vahvistin. Eli koira oppikin, että "Jaahas, tuolla tuo taas huhuilee. Haistelen ensin tämän hajun, jahtaan tämän kissan ja sitten menen sen luo -> saan namun sen lisäksi, että saan omat hajuni haisteltua."

Toisin sanoen:
- jos koira tuli luokseni heti, se joutui keskeyttämään omat hajunsa (huono juttu), mutta sai namun (hyvä juttu)
- jos koira tuli luokseni hetken päästä, se sai haisteltua omat hajunsa (hyvä juttu) ja sen lisäksi sai namun (hyvä juttu).

Tein äsken jonkinlaisen "testilenkin", jonka aikana kutsuin koiraa silloin tällöin luo. Vähän ei-niin-kiinnostavat hajut se unohti ja tuli, selvästi sitä kuitenkin matkan aikana "harmitti" ja se saattoi yllättäen pysähdellä haistelemaan jotain muuta. Kiinnostavat hajut, piehtarointi ja kakan syöminen veivät auttamatta voiton luoksetulosta.

Testilenkillä tein myös niin, että kutsuessani koiraa menin kyykkyyn ja huusin "tänne!". Jos koira ei muutaman sekunnin sisällä reagoinut, nousin pystyyn ja tällöin tilaisuus ansaita vahviste meni sivu suun, vaikka koira olisi hetken päästä tullutkin.

Mielenkiintoista on se, että jos koiraan saa yllättäen 100% katsekontaktin, se pysyy siinä ja kulkee nätisti vierellä. Itse kuitenkin haluan lenkeillä, että koira saa "olla koira" ja haistella tietyissä määrin hajujaan -tämä kuitenkin vaatisi juuri sen, että koira tulee luo HETI, kun sitä kutsun ja silloin unohtaa välittömästi hajunsa. Lillillä on sana "katso", kun haluan saada siihen kontaktin. Jos koira on silloin luona, pyyntö toimii usein hyvin. Sana "vapaa" tarkoittaa sitä, että namutarjoilu loppui ja koira saa mennä haistelemaan miten mielii.

No, miten tästä eteenpäin? Sitä olen pohtinut. Ajattelin aloitella nyt projektia "luoksetulon optimointi" ja vahvistaa vain parhaat luoksetulot, jotka koira tekee välittömästi pyynnön jälkeen. Lisäksi ajattelin kehittää jotain "erikoisvahvisteita", namuja, joita koira saa vain "tänne" -pyynnön noudattamisesta, ei mistään muusta. Huomenna todennäköisesti käyn ostamassa niitä.

Luoksetulon optimoinnin aloittanemme sisätiloissa, jossa koira reagoi lähes aina 100% varmasti pyyntöihin. Vahvistan vain parhaat suoritukset, "lampsimisesta" ja hitaasta reagoinnista se ei saa vahvistetta. Kun sisällä koira ryntää kiitolaukkaa luokseni joka ainoa kerta, kun kuulee pyynnön, siirryn ulos koiratarhaan ja teen saman jutun. Sitten lenkeillä kutsun sitä, kun sillä on jotain "ei-niin-mielenkiintoista" juttua tehtävänä. Lopulta kutsun sitä luo vaikeammissa tilanteissa -jos sinne asti ikinä pääsen.

Pointti koko jutussa olisi se, että koira saisi luoksetulostaan mahdollisimman usein vahvisteita, joten pienin askelein eteneminen on tärkeää. Jos siis näyttää siltä, että pyynnöt eivät tehoa, palaan takaisin helpompiin vaiheisiin. Tärkeää on myös muistaa päästää koira lähes aina joka luoksetulon jälkeen takaisin haistelemaan hajujaan. Silloin homma näyttäisi tältä:

- jos koira tulee luokse heti, se joutuu keskeyttämään omat haistelunsa (huono juttu), mutta saa namun (hyvä juttu) ja pääsee heti jatkamaan omia puuhiaan (hyvä juttu).
- jos koira tulee luokseni hetken päästä, se saa omat hajunsa haisteltua (hyvä juttu), mutta ei saa namua (huono juttu).

Nähtäväksi jää, olenko minä luoksetulon arvoinen. Kuuden vuoden takaiset virheet ja epäjohdonmukaisuudet näissä asioissa kyllä näkyvät. Toisinaan tulee jopa tietoisesti/tiedostamatta vahvistettua tuota koiran kissainnokkuutta.

Hups, tulipa pitkä ja sekava juttu. Mutta oikeastaan taisin kirjoittaa sen lähinnä itselleni.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Talviloma -nyt keskitytään koiraan!

Viime aikoina olenkin ollut vähän kiireisempi. Parina päivänä olen kotona yleensä vasta puoli viiden jälkeen ja muutenkin vapaa-aikaa on kertynyt tavallista vähemmän. Koira on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle, mutta nyt pitää taas ryhdistäytyä.

Aamulla teimmekin jo ihan mukavan lenkin ja äsken piilotin siankorvan mattoon, jonka taittelin -sen parissa koiralla meni aikaa pitkälti yli vartin.

Olen myös viime aikoina pyrkinyt antamaan koiralle iltaruuan jotenkin niin, että se saa tehdä töitä sen eteen. Kokonaiset luut tosin tarjoavat virikkeitä itsessään, sillä niitä pureskellessa koira saa toteuttaa luonnollisia, lajityypillisiä käyttäytymismallejaan. Uskon muutenkin, että raakaruualla on virikkeistävä vaikutus koiraan -onhan se ihan eri makuista ja hajuista kuin teolliset näpyt.

Luoksetulotreenejäkin voisi taas ruveta tekemään vähän aktiivisemmin, ja muutenkin temppuja. Itseltäni vain alkavat loppua ideat temppujen kanssa, Lilli kun oppii ne todella nopeasti. Pyrin myös muuttamaan omia koulutustapojani positiivisemmiksi ja minimoimaan kaikenlaiset rangaistukset. Kun aikanani 10-vuotiaana lueskelin koirakirjoja laidasta laitaan, tulin uskoneeksi vähän kaikkea ja lopulta Lilli koulutettiin "sekatekniikalla". Vaikutukset näkyvät yhä, mutta koetan hiljalleen ottaa virheistä opikseni ja lukea tietoa positiivisesta vahvistamisesta.

Siinähän sitä puuhaa lomalle. Täytyisi vain lopultakin ottaa itseään niskasta kiinni.