Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. toukokuuta 2017

Hammasharjatreeniä

Nyt viimeisimmän hammaskivenpoiston jälkeen huhtikuussa tein lopultakin päätöksen, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Aloin kouluttaa Lilliä hampaiden harjaukseen.

Olen edennyt hiljalleen ja täysin koiran ehdoilla. Koulutus lähti liikkeelle siitä, että tökkäsin vähän koiran huulta ja annoin heti namun. Sitten nostettiin hieman huulta. Kun koira ei tästä enää välittänyt, toin harjan mukaan ja jälleen ihan sekunti kerrallaan lisäsin harjausaikaa. Jos koira alkoi harjauksen aikana nykiä itseään vapaaksi otteesta, päästin irti heti, mutta en antanut namua - ja sitten seuraavaan harjoitukseen hieman alensin rimaa. Herkun sai vain, kun oli paikallaan koko sen ajan, kun harja oli suussa.

Tulokset ovat olleet fantastisia!! Jo nyt kulma- ja etuhampaiden harjaus sujuu loistavasti molemmilta puolilta. Tästä olisi tarkoitus edetä vielä haastavampiin takahampaisiin - ja jos oikein pitkälle päästään, niin suun avaamiseen ja hampaiden sisäpintaan asti.

Otin tänä iltana hieman videomatskua treeneistämme. Video on hiukan kotikutoinen, mutta pointti siitäkin varmaan tulee esiin.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Vaihtoehtoinen tapa ruokkia koira!

Innostuin väsäämään videon Lillin normaalista ruokailutilanteesta. Tämä tilannehan on ollut meille arkea jo ehkä vuoden tai parikin, ja ajattelin että ehkä videosta on iloa muillekin!


Lilli nauttii suunnattomasti ruuanetsinnästä. Minusta tuntuu, että se on muuttunut jopa virkeämmäksi ja aktiivisemmaksi tämän leikin aloitettuamme. Tarjoilen kupista lähinnä nykyään vain kasvissoseen sekä lääkkeet pieneen lihamäärään sekoitettuna, ja kuppiruuan syötyään Lilli juoksee aina innoissaan ulos etsimistouhuihin. Kiireisiinkin päiviin ruuanetsintäleikki sopii, sillä piilotteluun ei mene kuin viisi minuuttia ja koira osaa etsiä ruokansa ilman ihmistä.

Vielä vinkkejä:
- Ruuanetsintäleikki kannattaa opettaa koiralle vähitellen, ensin piilottaa ruokaa helpompiin paikkoihin. Leikin voi yhdistää vihjesanaan, esim "Etsi!"
- Ruokaa voi toki piilottaa myös sisälle, mutta etenkin raakaruuan kanssa se saattaa olla aika ällöä.
- Edelliseen liittyen, etenkin raakaruuan kohdalla kannattaa pitää huoli, että koira todella löytää kaikki ruokansa... pihalla mätänevät raakaruuanpalat voivat houkutella myös tuhoelämiä.
- Piilopaikkoja ja piilotettuja ruokamääriä kannattaa vaihdella, jotta koiran mielenkiinto säilyy eikä se opi kiertämään vain tiettyä reittiä ruokansa perässä.
- Ihan aina ei tarvitse piilottaa mitään - mutta tästä ei välttämättä kannata kertoa koiralle, jolloin sen täytyy aina tarkistaa tilanne >:)
- Kupittomaan ruokailuun löytyy toki muitakin konsteja, vaihtelun virkistämiseksi tai jos koira ei innostu leikistä! Kokeile esimerkiksi kongia (konginkin voi muuten piilottaa etsittäväksi), mattojen tai vanhan lakanan sekaan kätkettyä ruokaa, yhteistä temppuhetkeä, arkitottelevaisuustreeniä, ym...
- Mielikuvitus on rajana - koiran virikkeellistäminen on myös omistajan virikkeellistämistä :)

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kaivuupuuhia

Lilli sai tänään mökillä "sätkyn" ja alkoi kaivaa hulluna kuoppaa keskelle heinikkoa. Ilmeisesti siellä jokin haisi - lopulta kuoppa oli Lillin itsensä kokoinen, kun sitten oli aika lähteä. Ei se olisi millään kyllä tullut pois.

Otin videonkin, mutta kuvanlaatu on kännykkälaatua:

tiistai 19. marraskuuta 2013

Terveyshuolia ja videoita

Ylihuomenna Lillillä on edessä hammaskivenpoisto. Hammaskiveä on kertynyt taas jonkin verran ja koira on krahnuttanut leukaansa - tosin onko syynä tähän hammaskivi vai Lillin "perussairaus", autoimmuunitauti, joka taas on ilmeisesti toiminut laukaisevana tekijänä myös parille viime aikojen korvatulehdukselle. Jotenkin aina syksyisin tulee näitä sairauksia koiralle enemmän, muu vuosi menee rauhallisemmin.

Ruokavaliossakin on taas ollut pieniä muutoksia. Sisäelimet olen jättänyt vähemmälle ja supistanut ne lähinnä broitsun kivipiiraan ja sydämeen, sillä nauta ja possu (etenkin mahat) ovat tuntuneet olevan vähän liian vahvoja koiralle. Muutenkin Lilli on nyt paljolti broilerinsiipidieetillä ja aamuruuaksikin se saa mixien sijaan nykyisin "puhdasta" jauhelihaa ja kasvisseosta. En tiedä sitten, auttaako...

Kutinaa koiralla on yhä (tassut, takapuoli, leuka/ikenet, korvat) ja sitä on ollut oikeastaan siitä lähtien, kun autoimmuunitauti puhkesi. Melkein kaikkea on kyllä jo kokeiltu virikkeistä koulutuksen kautta vaikuttamiseen sekä tietenkin ruokavalioasioihin, mutta jotenkin on jo mennyt toivo koko asian suhteen, kun mikään ei tunnu auttavan. Barffiin vaihdettaessa kutina vähän helpotti, mutta nyt se on taas palaillut.

Mutta vanhahan tuo jo sinänsä on tautinsa kanssa... kun tauti jouluna 2007 puhkesi, eläinlääkäri ennusti 6-7 vuotta elinaikaa... joten hyvin on Lilli siihen nähden pärjäillyt!

Mutta laitetaan lopuksi iloisempaa asiaa ja pitkästä aikaa pari videota Lillistä! Lillillä on aina tapana nuolla keittiön lattia läpi joskus useampaankin otteeseen päivässä - ruuantähteiden toivossa, tietenkin. Sain lopultakin kuvattua touhua hiukan videolle ja ajattelin jakaa sen tännekin:

Lillin (tai Jaanan) kotisivujen suhteen ei ole tapahtunut minkäänlaista edistystä. En pääse itse edes kirjautumaan sisään ftp-palvelimelle, ei ole muka käyttöoikeuksia. Asiaa on tiedusteltu Saunalahdelta asti, mutta mitään kunnon vastausta ei olla saatu. Mystinen juttu todella - onneksi blogi on kuitenkin olemassa! (Harmittaa vain, kun tein juuri suuren projektin lintusivujen puolelle undujen värigenetiikasta, ja nyt se on tiessään... materiaali on kuitenkin onneksi tallessa oman koneen kiintolevyllä!)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lilli ja orava

Tässä pari päivää sitten kuvattu video, jossa Lilli jahtaa puuhun kiivennyttä oravaa :) Pahoittelen huonoa laatua, video on kuvattu kännykkäkameralla.