Positiivinen suihkukoppi, kerrostalovirikkeitä ja muuta mutinaa

Wuh. Ehkä elämäni jännin, mahtavin, mielenkiintoisin ja tunteikkain syksy on päättymässä! Mutta myös kiireisin, stressaavin ja huono-omatuntoisin. Vielä pitäisi jaksaa hoitaa marraskuun intensiivikurssi ja pari muuta kurssia pakettiin - ja sitten palaammekin jo Lillin kanssa kotiin joulunviettoon.

Kulunutta viikkoa edeltäneen viikon Lilli oli vanhemmillani hoidossa ja sitä edeltäneen viikon olimme molemmat kotona syyslomailemassa. Jätin Lillin kotiin aika monestakin syystä. Ensinnäkin tuntuu hyvältä, että se saa välillä olla kotona, koska se on siellä - noh, kotonaan. Eron koiran olemuksessa kyllä huomasi. Toisekseen olin viime sunnuntain poissa, en koko päivää mutta kuitenkin koin koiran parhaaksi jättää sen kotiin. Kolmannekseen paiskin koko koirattoman viikon hurjaa vauhtia opintojani eteenpäin, jotta edessä siintävät loppusyksyn haasteet eivät veisi aikaani koiralta. Silti tuntui todella ankealta ja kurjalta olla täällä ilman koiraa - mutta nyt arki on jälleen palannut normaaliksi.

**

Ajattelin tällä kertaa kirjoitella paljon koulutus- ja virikeasiaa. Ensin viikon onnistumistarina! Kämpässäni on suihkukoppi, jota Lilli pelkäsi, vaikka sillä ei ollut lähtökohtaisesti mitään huonoja(kaan) kokemuksia siitä - kopperon kiikkerä olemus, liukas lattia ja rämisevät ovet kuitenkin pelottivat sitä niin ettei se uskaltanut astua sinne tassullaankaan. No, minä annoin asian olla ja päätin, että pidän ainakin 100% huolen siitä, että koira ei tule saamaan ikinä mitään huonoja kokemuksia kopista. Sitkeästi kerta toisensa jälkeen tarjosin sille ruokaa suihkukoppiin. Alussa se vain jäi aina tuijottamaan ruokaa, vinkui ja katsoi minua kunnes siirsin ruuan sen ulottuville. Olin jo varma, että koira ei ikinä tulisi astumaan suihkukoppiin. Mutta olin väärässä - lopulta eräänä päivänä lukuisten yrityskertojen jälkeen se oli kopissa. Ja on siitä lähtien mennyt sinne aina.

Ennen tätä päivää en kuitenkaan ollut koskaan pessyt koiraa kopissa, vaikka koppi ehkä estäisi hiukan kuran leviämistä pitkin pesuhuonetta. Syynä on se, että pesu on koiralle aina hiukan ikävä tapahtuma, vaikka namien avulla motivoituna se kyllä jokseenkin suostuu yhteistyöhön. En silti ole ollut halukas edes kokeilla suihkukopin yhdistämistä pesuun, jotta aiemmin saadut positiiviset kokemukset kopista eivät karisisi. Tänään kuitenkin pesin koiraa lenkin jälkeen pesuhuoneen lattialla (kopin vieressä siis) ja tarjoilin sille siinä pesun yhteydessä aamuruokaa palkkiona hienosta käyttäytymisestä - kuten minulla on yleensä koiraa pestessä tapana. Yhtäkkiä puolivahingossa laitoin namun niin, että koira kurkotti etutassunsa suihkukopin reunalle tavoitellessaan herkkua. Tästä rohkaistuneena päätin kokeilla, onnistuisinko saamaan koiran kokonaan koppiin. No, sinnehän se meni! Otti namun vastaan ja sitten vieläpä syötyään jäi kivasti koppiin seisomaan ja antoi minun pestä. Tarjoilin pari muuta palaa ruokaa vielä palkkioksi, lopetin pesun ja koira tuli sitten pois kopista.

Ehkä joidenkin mielestä tämä onnistumistarinani saattaa kuulostaa arkiselta ja jokseenkin merkityksettömältä. Mutta ajatelkaapa asiaa koiran näkökulmasta: jos väkisin rahtaisin Lillin sen kovasti pelkäämään, epäilyttävään suihkukoppiin ikävää pesutilannetta varten, kopista tulisi ihan varmasti Lillille aivan hirveä paikka, koira kokisi mieletöntä ja ennen kaikkea turhaa stressiä ja pesutilanteesta tulisi molemmille osapuolille rasittava kokemus (ei ole minullekaan mukavaa pidellä paikallaan märkää, pakoon pyristelevää koiraa). Eli tarinan opetus: Positiivinen lähestymistapa ei vaadi ihmeellisiä taikatemppuja tai erikoista paneutumista. Muista vain kolme asiaa: 1) Älä tarjoa eläimelle huonoja kokemuksia "ikävästä" jutusta ja 2) tarjoa sille hyviä kokemuksia "ikävästä" jutusta sekä 3) ole kärsivällinen, älä luovuta ja luota itseesi.

**

Koiran elämä kerrostalossa ei ole välttämättä yhtä virikkeellistä kuin isossa omakotitalossa. Kotonamme Lillillä on oma aitaus, jonne se saa aina halutessaan mennä haistelemaan ulkomaailman tuulia. Siksi järjestettyjen virikkeiden merkitys kasvaa. Esittelen tässä pari vinkkiä.

1. Matot ovat ihan mahtavia paikkoja kätkeä namuja tai vaikka virikelelun sisään piilotetun aamuruuan.

2. Maton sisään voit myös "maatuskatyyliin" piilottaa pienemmän rievun (tai vaikka useamman jos siltä tuntuu!), joka sitten sisältää itse ruuan. Tässä olen käärinyt kongin koiran peiton sisään ja peiton siis olin käärinyt maton sisään. Peiton sai haastavaksi avattavaksi käärimällä sen ensin rullalle ja lopulta laittamalla rullan solmuun.

3. Löytyneellä solmurullalla voi myös leikkiä!

4. Ja lopulta se kongi löytyi. Sisälle olin edellisenä päivänä laittanut raakaa lihaa ja heittänyt kongin yön yli pakastumaan. Lopputuloksen kanssa ahertaessa Lillillä menee aikaa yleensä ainakin puolisen tuntia.

5. Temput ovat tietenkin mahtavaa yhteistä ajanvietettä. Meillä on Lillin kanssa yleensä ruokinnan yhteydessä tapana vähän temppuilla. Yleensä leikimme "Tuo koriin"-leikkiä.



**

Lopuksi... hmm. Epäröin vähän, uskaltaisinko julkaista vielä tätä juttua. Mutta päätin kuitenkin kirjoittaa lyhyesti. Kaikki on vielä aika ajatusasteella. Mutta viime aikoina mulle on taas tosi pintaan noussut koko ikäni ollut haave lemmikkilinnu(i)sta. Ja ensimmäistä kertaa ikinä, nyt olen tilanteessa jossa ehkä olisi pieni mahdollisuus toteuttaa se haave. Jo koiraan liittyen haasteita tosin löytyy: arjen linnun ja metsästysviettisen koiran kanssa täytyisi sitten jotenkin onnistua, aikaa pitäisi löytyä molemmille jne. Plus kaikki muut haasteet, joita en tässä Lillin blogissa nyt lähde erittelemään. Olen kuitenkin jutellut jo aiheesta lintuharrastajien kanssa enkä nyt ainakaan "täystyrmäystä" ole saanut. Moni elää koiran ja linnun kanssa ihan hyvää elämää.

Opiskelijaelämää koiran kanssa

Lilli on ollut luonani Jyväskylässä nyt kaksi viikkoa. Ajattelin kirjoitella vähän fiiliksiä kuluneista viikoista ja siitä, miten arki on lähtenyt käyntiin. Kaikki ei ole mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta toisaalta hyviäkin hetkiä on koettu paljon! Yritän kirjoittaa tätä myös siitä näkökulmasta, että jos joku koiran hankkimista miettivä opiskelija tätä lukee, hän saa ehkä jonkin näkemyksen siitä, millaista arki voi olla ja mihin kaikkiin yllätyksiin onkaan varauduttava!

Vähän huonoa tuuria oli matkassa heti meidän ensi metreinämme. Sairastuin heti ekalla viikolla flunssaan ja lenkkeily- ja päivärutiinit, joita yritin luoda, vähän kärsivät. Flunssa ei ollut onneksi kovin paha, mutta heti tuli selväksi, miltä tuntuu lähteä tukkoisena ja kurkkukipuisena päässä huimaten lenkille. En saanut tehtyä ihan niin pitkiä lenkkejä kuin olisin halunnut ja se(kin) oli varmasti osasyynä siihen, että koira alkoi käydä levottomaksi.

Niin - suurin yllätys oli, että Lilli alkoi pelätä ihan hulluna. Kaikki yläkerran asukkaiden kolinat, lasten kiljaukset, koiran haukkumiset, matontamppausäänet... pahimmillaan oikeastaan kaikki "elämän äänet" saivat Lillin ihan suunniltaan. Keväällä moista ei ollut tapahtunut lainkaan, vaikka Lilli oli ollut sen viikon luonani jo silloin. Lillihän on ollut siis paukkupelkoinen jo vuosia, siitä lähtien kun lähinaapurimme ampuivat ekan kerran ilotulitusraketteja uutena vuotena ja Lilli havaitsi kovan paukkeen lisäksi myös itse rakettien välkkeet.

Yksi syy tähän oli varmasti se, että Lillin vielä kotona ollessa maastossa aika lähelläkin pihaamme pyöri sorsastajia aika paljon ja koira pelästyi yhtenä aamuna pauketta jopa niin, että karkasi (löytyi myöhemmin n. 2 km päästä kotoamme vilkasliikenteisen tien toiselta puolelta...).

Eka viikko oli todella vaikeaa tämän suhteen. Lenkilläkin kerran Lilli pelästyi pahasti sitä, kun joku pomputti koripalloa kevyenliikenteenväylällä. Vasta pitkän maanittelun jälkeen se suostui jatkamaan matkaansa. Iltaisin tiedossa oli oikeastaan aina levottomuutta, ulos pyrkimistä, vapinaa ja pahimpina päivinä läähätystä ja kuolaamista. Hiljalleen tämän viikon aikana Lilli alkoi kuitenkin selvästi tottua eikä enää ihan niin pahasti pelännyt - kunnes sitten tuli perjantai.

Perjantaina Jyväskylän yli pyyhkäisi ukkosrintama. Olin opiskelemassa ja koira yksin kotona. Illalla kiinnitin huomioni siihen, että pelkäämisen kanssa oli taas otettu takapakkia ja koira oli oikeastaan vielä entistäkin herkemmällä. Kiinnitin myös huomioni siihen, että sateen ropina vasten ikkunalautaa sai Lillin hermostuneeksi. Tietenkin se ja ehkä vielä itse ukkonenkin ovat pelästyttäneet koiran päivän aikana. Tästä yritetään nyt päästä taas irti. Koputtelen seiniä ja pöytiä ajoittain (naapureiden iloksi..) ja etenkin koiran syödessä paukutan paikkoja, jotta se vähän ehkä yhdistäisi paukkeen johonkin kivaan tai ainakin siedättyisi. Itse yritän aina myös pysyä rauhallisena kun koira pelkää, jotta se oppisi ettei mitään pelättävää ole. Taistelu tämän asian kanssa jatkuu!

Muita vastaan tulleita seikkoja ovat esimerkiksi... sotku. Kaikki roina tässä tönössä on potenssiin kymmenen ja tilannetta pahensi vielä se flunssa, kun en jaksanut oikein kunnolla siivota. Koirankarvat joka paikassa, koiran raakaruuan liukastuttamat lattiat, kuraiset tassunjäljet lattioilla, kuolavanat vessanovessa ja metsästä turkin mukana kulkeutuneet risut ovat tulleet viime viikkoina tutuiksi. Eilen pidin lopulta kauan kaivatun kunnon suursiivouksen. Pahin ällöys oli se, kun lenkillä olin tallannut suoraan (vieraan) koiran kakkakasaan. En huomannut silloin mitään, ihmettelin vain lenkin jälkeen kun eteinen haisi koirankakalle. Sitten siivotessani löysin oven alareunaan tliistaantuneen kakkamurenan ja tajusin vilkaista lenkkarinpohjia...

Ja sitten Kiire. Syksy on taas aika tiukka opintojen suhteen ja etenkin ensi viikko hirvittää.
Koira on silti lenkitettävä ja hoidettava, opinnot tehtävä ja kämppä pidettävä kunnossa. Syödä ja nukkuakin pitäisi, ei ole aina helppoa. Tähän liittyy myös koiran yksinolon aiheuttama huono omatunto. Edelleen minulla on menossa tiiviitä kenttäkursseja ja koira joutuu olemaan sen 6-8 tuntia yksin joka arkipäivä. Kohta tosin pitäisi niiden osalta helpottaa ja "tavalliset" kurssit voi onneksi paljolti hoitaa itsenäisesti kotona. Joka tapauksessa lähteminen on aika kurjaa, kun heti reppua pakatessani saan osakseni koiralta aika surullisen katseen.

Ja koiraa (tai melkein mitä tahansa muutakin lemmikkiä) harkitsevalle opiskelijalle myös muistutukseksi: ne bileet on oikeastaan sitten biletetty - tai ainakin ne vaativat vähän erityisjärjestelyjä.

Mutta sitten niitä hyviä puolia! Oikeastaan en osaa kyllä listata näitä, vaikka tuntuu että onhan niitä ollut. Pitää kai olla vähän hullu, että tekee tätä ja vieläpä enimmäkseen nauttii :) Mutta... esimerkiksi viime perjantaiaamuna olimme 8 km lenkillä metsän rauhassa. Olin herännyt viideltä, jotta ehtisin tehdä kunnon lenkin ennen kuin pitää lähteä. Luonnonkauniilla Soidenlammella sitten pysähdyimme vain ihailemaan maisemia. Aurinko oli juuri nousemassa, pari harmaalokkia uiskenteli tällä suojärvellä, suopursu ja syksy tuoksuivat ja korpit raakkuivat jossain. Muita ihmisiä ei näkynyt. Oli jotenkin ihan sanoinkuvaamattoman hieno fiilis ja se lenkki antoi minulle voimaa, jaksamista ja intoa koko perjantaipäivään, vaikka päivä päättyikin sitten vähän kehnosti mm. tuon ukkosen vuoksi.

Eikä tylsää ole tässä kahden viikon aikana tullut, ei hetkeksikään. Tekemistä riittää aina!

Aurinkoista syksyä kaikille!

Kesäkuulumisia ja syksyn suunnittelua

Jaahas, edellinen blogipostaus on lähetetty 31.5. eli olisikohan jo aika ryhdistäytyä ja edes yrittää kirjoitella lyhyesti jotain kesäkuulumisia!

Kesä on mennyt aika hujauksessa ohi ja olen ollut paljon töissä, mutta silti olemme Lillin kanssa mm. käyneet Jyväskylässä ja Heinolassa, nukkuneet kaksi yötä kahdestaan mökillä, olleet mustikassa, 15 km lenkillä, useasti kissa-, orava- ja jänisjahdissa, soutelemassa...

Lilli on onneksi pysynyt myös aika terveenä tämän kesän. Kevään korvatulehduksen ja hampaanpoistojen ym. tilanteiden rauhottumisen jälkeen kaikki on oikeastaan ollut "sitä samaa". Lillin kortisoni pudotettiin neljännestablettiin päivässä, mutta sitä pienempään mentäessä kutina kävi mahdottomaksi. Koko ajan se vähän kutisee, mutta ei mahdottomasti. 

Juhannuskuvia!

Pian on taas aika palata Jyväskylään. Katselen hiukan kauhulla tulevan vuoden aikataulujani - tiedossa on näillä näkymin aika tiukka syksy, mutta kevätpuoli on ehkä hiukan löysempi. Koira jää suosiolla ensi viikoiksi vielä kotiin, mutta syyskuun alussa voisin ehkä jo kokeilla ottaa sitä pysyvämmin luokseni. Katsotaan nyt, miten opiskelu lähtee käyntiin!

Kesän alkua

Kesä alkaa olla täällä ja vuoden opiskelut paketissa, joten olen palannut kotikonnuille. Äsken olimme leikkaamassa Lillin kanssa nurmikkoa ulkona.

Suunnitelmat menivät sikäli uusiksi, että labrakurssin toisesta  viikosta muotoutui aika löysä ja saatoin sittenkin ottaa Lillin viikoksi luokseni Jyväskylään! Meillä meni oikein hyvin ja Lillikin tottui pienen alkuihmetyksen jälkeen elämään kerrostalossa. Ohessa muutama räpsy Kotalammelta, jossa kävimme vaanimassa sorsia.

Lilli on mielestäni nyt todella siistissä karvassa, sille kasvaa nyt uutta selkään sen oudon karvanlähdön jälkeen ja turkki on vielä niukka ja siten tosi siisti. Kortisonikuuri ja antibiootit valitettavasti tekivät paluun korvatulehduksen ja kutinan lisääntymisen myötä, mutta ainakin rokotukset on nyt lopultakin rokotettu.

Aurinkoista kesää kaikille!

Huhtikuun kuulumisia

Paljon onkin tässä huhtikuun aikana ehtinyt tapahtua - iloa, jännitystä, hauskoja sattumia ja sitten vähän huolenaiheitakin.

Olen juuri nyt junassa matkalla kohti kotia, suljin juuri perässäni vanhan kämpän asunnon oven ihan viimeisiä kertoja. Muutto tapahtuu heti vapun jälkeen. Lillillä on tänään eläinlääkäri, jossa siltä poistetaan se lohjennut hammas ja lisäksi varmaankin rokotetaan - tätä varten kortisonikuuri piti nyt saada pois ja äiti on sitä kotona vaihtelevin menestyksin yrittänyt keventää. En tiedä ihan tarkkaan vielä tämänhetkisiä tietoja, mutta ensin meni ilmeisesti ihan hyvin monipuolisella ruokavaliolla, sitten nuoleminen alkoi taas ja ruokinta rajoitettiin poronlihaan, mikä auttoi.

Tilanne Lillin ja muuton suhteen on siis se, että Lilli jää vielä muutossa kotiin. Tähän on syynä työläs labrakurssi, jonka vuoksi joudun olemaan päivittäin 9-17 yliopistolla, eikä Lilliä ehdi edes totuttaa yksinoloon uudessa kämpässä ennen tämän kurssin alkua. Tosin ekana viikonloppuna saan silti Lillin lyhyesti luokseni, sillä vanhempani lähtevät lyhyelle reissulle juuri kyseisenä viikonloppuna ja tuovat Lillin siksi aikaa hoitoon! Kaikki muu onkin vielä auki.

Ärsyttää kyllä vähän tuon kurssin ajoitus. Kun lopultakin on kämppä pitää koiraa, niin sitten en voikaan vielä. Ja syksylläkin on tiivis kenttäkurssi, tosin ennen sitä koiraa kyllä ennättää monet kerrat totuttaa yksinoloon - paras olla silti miettimättä vielä sitä ja keskittyä vain tähän kevääseen!

Eivätkä kaikki huolet ole siinä. Jännittää ja epäilyttää välillä ihan hirveästi koko juttu. Kun Lilli on luonani, olen 100% yksin vastuussa sen hyvinvoinnista. Ja mikä on lopulta koiran etu? Onko Lillin edes paras olla luonani, kun se joka tapauksessa joutuu totuttelemaan uuteen ympäristöön ja viettämään aikaa suht. paljon yksin myös väljempien kurssien aikoihin? Toki se yksin joutuu olemaan myös vanhempieni luona ollessaan. Ja kämpässä on kyllä tilaa ja vieressä huikeat lenkkimaastot. Lisäksi kämpän tilavuuden kolikolla on se kääntöpuoli, eli vuokra on aika huima. Ja rahojen pitäisi sitten riittää vielä koiran hyvinvoinnin turvaamiseen ja omaan hengissäsäilymiseen. Entäpä äkilliset eläinlääkärikulut, jos niitä tulee?

Mutta toisaalta olen innoissani! En olisi uskonut saavani näin nopeasti kämppää, jossa saa pitää koiraa ja joka on vieläpä niin tilava! Välillä näen jo itseni samoilemassa Lillin kanssa ympäri Jyväskylän parhaita lenkkimaastoja, jossain yksinäisellä metsäpolulla kaukana kaupungin hulinasta. Aah.

Ja lopuksi se hauska sattuma! Viime viikonloppuna lenkkeillessäni vastaan tuli yllättäen bretagnenbasset, mikä on jo sinänsä aika ihme. Juttelin hetken koiran omistajan kanssa ja kävi ilmi, että koira oli Meccalan kasvatteja. Kysyin koiran virallista nimeä ja sen avulla sitten myöhemmin Meccalan sivuilta tarkistin, että koiran emä oli Meccala Lumumba eli Lillin sisko, kyseinen koira on siis Lillin siskon pentu!!

Mutta nyt ensinnä ja ennen kaikkea pidetään peukkuja eläinlääkärireissulle! Nukuttaminen on aina vähän jänskä juttu kuitenkin.

Eläinlääkärikuulumisia, ruokavaliofikasuksia - ja suuria uutisia!

Ensin eläinlääkärikuulumiset: eläinlääkäri ei osannut sanoa oikein mitään Lillin turkista, mutta epäili hormonaalista syytä eli käytännössä kortisonia aiheuttajaksi ja otti verikokeet. Tulokset tulivat paria päivää myöhemmin ja niistä paljastui, että globuliinit olivat hieman matalalla (EL:n mukaan normaalia kortisonin vuoksi) ja haima-arvo hivenen koholla, mutta ei mitenkään pahasti. Mihinkään toimenpiteisiin ei ryhdytty, mutta EL sanoi, että kortisonia olisi hyvä vähentää sillä koiraa ei oikein voi rokottaa, jos se on kortisonilla. Siihen puuhaan ryhdyimme tänä aamuna, mutta vähän kyllä heikolta vaikuttaa. Kutina tuntuu jo nyt lisääntyneen.

Yritän nyt kuitenkin kompensoida ruokavalion avulla, tarkoitus olisi nyt kokeilla valkosipulia ja merilevää lisäravinteiksi ja monipuolista kasvistarjontaa muutenkin. Lisäksi pienellä riskillä jätän pois maitohappobakteerijauheen, joka epäilyttää minua mm. sisältämiensä omenapektiinin ja maitojauheen vuoksi. Myös lisäravinnevitamiinit on jätetty pois ja yritetään saada kaikki vitamiinit ruuasta, koska liikasaantikin on toki haitaksi. Kaupan kasvisseokset sisältävät vain kesäkurpitsaa, salaattia ja kurkkua ja luin, että monipuolisempi kasvivalikoima olisi koirallekin hyvästä eli muussataan tästä lähtien kasvikset itse. Mutta kun Lilli tuntuu olevan allerginen vähän kaikille - miten monipuolistaa, kun ainoat ei-niin-paljon-kutinaa-aiheuttavat aineet tuntuvat olevan kana, lammas ja lohi?

Sitten suuria uutisia: sain oman yksiön ja saan toukokuussa muutettuani ottaa koiran mukaani Jyväskylään! Eikä todellakaan voi puhua mistään opiskelijakopperosta - tästä kämpästä tilaa löytyy! Ja vieressä on hyvät lenkkimaastotkin. Vähän hankaluutta aiheuttaa se, että muuttopäivä on keskellä kevään kiireisimpiä pariviikkoisia, ei mikään paras hetki totutella koiraa kerrostaloelämään ja ehkä Lillin on paras jäädä vielä kotiin. Mutta viimeistään syksyllä sitten - tai miksei kesälläkin voisi tehdä reissun Jyväskylään.

Jes, sain aikaiseksi kuvata videon meidän katsekontaktitreeneistämme!

Turkkiongelmia

Tulin eilen pitkästä aikaa kotiin Lillin luo. Jo viisi viikkoa sitten, aiemman käyntini aikaan ihmetyksen aiheena oli Lillin outo karvanlähtö; sen karva tuntui yllättäen ohenevan hyvin epänormaalilla tavalla, mikä ei todellakaan tuntunut "normaalilta" karvanlähdöltä. Nyt palatessani tilanne oli yhä pahentunut ja selästä iho oikeastaan kuultaa ohuen karvakerroksen läpi. Ihossa on myös jonkin verran punoitusta ja etuselässä outo tummentuma. Tummentuma tosin selittyi ehkä jo: tajusin, että lenkillä valjaissa Lillin taluttimen metalliosa hiertää selkää juuri ko. tummentuman kohdalta - outoa on tosin se, että Lilli on jo vuosikaudet kulkenut valjaissa, mutta ei sillä ennen ole mitään vastaavaa ollut. Voi tietty olla kerrannaisvaikutusta iho-ongelmista: kun karva lähtee, iho hiertyy helpommin tuon vaikutuksesta, jolloin karva lähtee taas helpommin jne. Ei ulkoloistenkaan mahdollisuutta voi tietty poissulkea.

Eläinlääkäriaika on nyt varattu maanantaille, Lilli saa sitten samalla 9-vuotisrokotuksensakin. Jo karvanlähdön alkuaikoina sille aloitettiin myös uusi öljy, joka pitäisi parantaa erityisesti ihon ja turkin kuntoa. Karva onkin ehkä hiukan kasvanut alaselkään, mistä se ensinnä lähti, mutta huonokuntoista se on yhä siitäkin ja koko juttu on kyllä outo. Harjatakaan ei oikein viitsi, kun harja voi ärsyttää ihoa ja irrottaa turhaan loputkin karvat.

Muuten Lilli voi onneksi ihan hyvin, kortisonin voimalla tosin. Tänään aamulla ajoi ensi töikseen oravan puuhun, kun lähdimme lenkille. Viiden viikon ero koirasta on ollut minulle todella raskas, mutta nyt on onneksi koko pääsiäinen aikaa touhuta! Suunnittelin jo kaikkea jännää ja ehkä laitan videotakin nettiin, jos viitsin kuvata - järkkäri on kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tavoitteenani on myös saada kesään mennessä yksiö, jonne voi ottaa koiran ainakin sitten hoitojaksoiksi kylään - pahalta tuntuu edelleen ajatus, että maalla elämänsä viettänyt koira joutuisi elelemään tunkkaisessa opiskelijayksiössä päivänsä.

Mutta tässä vielä kuvaa tuosta turkista, valokuva ei kyllä ihan näytä koko totuutta. Ja kirjoittelen vielä ainakin eläinlääkärikuulumisia varmaan tänne tässä viikon edetessä! Hyvää pääsiäistä!

Aattokuvia ja paukkuvaa uutta vuotta

Kaikki aattokuvat vähän epäonnistuivat, järkkärissä ei siis ollut akkua ja jouduin tyytymään pädiin - lisäksi valaistus oli huono!