Ylihuomenna Lillillä on edessä hammaskivenpoisto. Hammaskiveä on
kertynyt taas jonkin verran ja koira on krahnuttanut leukaansa - tosin
onko syynä tähän hammaskivi vai Lillin "perussairaus", autoimmuunitauti,
joka taas on ilmeisesti toiminut laukaisevana tekijänä myös parille
viime aikojen korvatulehdukselle. Jotenkin aina syksyisin tulee näitä
sairauksia koiralle enemmän, muu vuosi menee rauhallisemmin.
Ruokavaliossakin
on taas ollut pieniä muutoksia. Sisäelimet olen jättänyt vähemmälle ja
supistanut ne lähinnä broitsun kivipiiraan ja sydämeen, sillä nauta ja
possu (etenkin mahat) ovat tuntuneet olevan vähän liian vahvoja
koiralle. Muutenkin Lilli on nyt paljolti broilerinsiipidieetillä ja
aamuruuaksikin se saa mixien sijaan nykyisin "puhdasta" jauhelihaa ja
kasvisseosta. En tiedä sitten, auttaako...
Kutinaa
koiralla on yhä (tassut, takapuoli, leuka/ikenet, korvat) ja sitä on
ollut oikeastaan siitä lähtien, kun autoimmuunitauti puhkesi. Melkein
kaikkea on kyllä jo kokeiltu virikkeistä koulutuksen kautta
vaikuttamiseen sekä tietenkin ruokavalioasioihin, mutta jotenkin on jo
mennyt toivo koko asian suhteen, kun mikään ei tunnu auttavan. Barffiin
vaihdettaessa kutina vähän helpotti, mutta nyt se on taas palaillut.
Mutta
vanhahan tuo jo sinänsä on tautinsa kanssa... kun tauti jouluna 2007
puhkesi, eläinlääkäri ennusti 6-7 vuotta elinaikaa... joten hyvin on
Lilli siihen nähden pärjäillyt!
Mutta laitetaan lopuksi iloisempaa asiaa ja pitkästä aikaa pari videota Lillistä! Lillillä on aina tapana nuolla keittiön lattia läpi joskus useampaankin otteeseen päivässä - ruuantähteiden toivossa, tietenkin. Sain lopultakin kuvattua touhua hiukan videolle ja ajattelin jakaa sen tännekin:
Lillin (tai Jaanan) kotisivujen suhteen ei ole tapahtunut minkäänlaista edistystä. En pääse itse edes kirjautumaan sisään ftp-palvelimelle, ei ole muka käyttöoikeuksia. Asiaa on tiedusteltu Saunalahdelta asti, mutta mitään kunnon vastausta ei olla saatu. Mystinen juttu todella - onneksi blogi on kuitenkin olemassa! (Harmittaa vain, kun tein juuri suuren projektin lintusivujen puolelle undujen värigenetiikasta, ja nyt se on tiessään... materiaali on kuitenkin onneksi tallessa oman koneen kiintolevyllä!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti