Pahoittelen ja varoitan - tämä blogiteksti sisältää aika synkkää pohdintaa ja kurjia fiiliksiä. Mietin pitkään, viitsinkö edes kirjoittaa. Mutta totesin, että jotenkin tämä on purettava. Joten jos haluat jatkaa kivan päivän viettämistä, ei ehkä kannata lukea - mutta toisaalta, ehkä nämä ajatukset myös piristävät jotakuta samanlaisten tunteiden kanssa pyörivää. Ja lupaan ensi kerralla taas kirjoittaa jotain kivaa.
**
Hiljalleen alkaa tämäkin koiraton viikonloppu olla kulutettu. Onneksi. En ole nyt erinäisistä syistä päässyt käymään kotona kohta kuukauteen - mutta ensi viikonloppuna olisi lopulta tarkoitus mennä. Minulla oli viikon ajan hoidossani kaksi lintuharrastajaystäväni neitokakadua, jotka toivat tympeään arkeeni mukavasti väriä, sotkua ja ääntä. Lintujen lähdettyä opiskelijakopperoni tuntuu entistä hiljaisemmalta.
Edes linnut eivät silti poistaneet ikävääni Lilliin - huolimatta siitä, että olen pian vuosikymmenen haaveillut siitä, että saisin jakaa arkeni lintujen kanssa. Kaikkien yhteisten vuosien myötä muodostunut tunneside on niin vahva.
Viime aikoina olen huomannut pohtivani harrastukseni tulevaisuutta pelottavan realistiselta kantilta. Yllättävän vahva ikävä koiramaailmaan lintujen ollessa täällä ruokki ajatuksiani, sillä vielä n. vuosi sitten mietin etäisesti, että en ehkä Lillin jälkeen ainakaan heti ottaisi uutta koiraa, vaan pitäisin vain lintuja. Ongelmani ydin on siis tässä:
Fuksivuonna sitä jaksoi paiskia hurjalla motivaatiollaan opintojaan eteenpäin, jotenkin sokeasti uskoen siihen, että pian aukeaa uusi elämä, parempi kämppä ja mahdollisuus toteuttaa unelmansa. Näin tavallaan kävikin, kun pääsin muuttamaan Keltinmäelle. Nyt äkkiä tullut muutto pikkukämppään on kuitenkin pysäyttänyt miettimään monia asioita uudemman kerran. Onko tulevaisuus sittenkään pelkkää lintu- ja koiraparatiisia? Kun olen töissä, aikaa on yhä vähemmän. Kun olen töissä, Lilliä ei todennäköisesti enää ole - koira-arki pitäisi sitten aloittaa uuden pennun kanssa. Kun olen töissä, koira todennäköisesti joutuu kokemaan jopa yli 8 tunnin yksinoloja säännöllisesti. Kun olen töissä, vähäinen vapaa-aika pitäisi jakaa tasan lintujen ja koiran kanssa (jotta kummankaan lajin hyvinvointi ei kärsi) - onnistuuko se? Jos ei, kumman lajin "valitsen", kun molemmat ovat yhtä tärkeitä? Äh. Näiden faktojen pohtiminen masentaa ja syö tehokkaasti myös opiskelumotivaatiota. Asiat muuttuvat merkityksettömiksi, jos ei ole haaveita ja unelmia tulevaisuudelle. Ja toisaalta näiden miettiminen on mieletöntä, koska ei tulevaisuuttaan voi pahemmin ennustaa.
Lemmikitön arki on pieniä ilon hetkiä lukuun ottamatta tajuttoman tylsää - sen olen saanut huomata viime vuosien aikana liiankin hyvin. Ei minua kiinnostaa "bilettää" tai pyöriä opiskelijatapahtumissa tms., joten vapaa-aika kuluu yksinäisen lenkkeilyn lisäksi... noh, ei-minkään-tekemisessä. Olen luonteeltani vähän yksinoloon taipuvainen introvertti, enkä yleensä erityisemmin "viihdy" muiden ihmisten seurassa - sen sijaan eläinten kanssa kaikki on helpompaa. Vaikka joskus sitä miettii, mitä järkeä koko lemmikki"harrastuksessa" edes on, kun huono omatunto toisen hyvinvoinnista raastaa joskus piinaavasti, kämppä sotkuu armotta ja aikaa (ja rahaa) tuhraantuu päivittäin ruokkimisiin, leikkeihin ja lenkkeihin. Ehkäpä se sitten ei ole harrastus, vaan elämäntapa - tai sairaus tai mielentilahäiriö tai joku. Joka tapauksessa, minä en ole onnellinen ilman lemmikkejä. Piste!!
No, pienistä asioista iloa ja hiljalleen eteenpäin. Tänään oli onneksi vähän parempi päivä kuin esimerkiksi perjantaina. Äsken sain myös kummasti lisää tarmoa, kun keksin piipahtaa alkuviikosta eläinkaupassa ostamassa Lillille jotain kuivaherkkuja tuliaiseksi. Nyt suunnittelen, minä päivänä menisin ja mitä ostaisin! Keksin myös, että pakkaan tuliaiseni wc-paperirullan hylsyyn, niin siinä riittää riemua pitkään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti