Leikkasin myös Lillin kynnet ja harjasin turkin kunnolla. Karvaa lähti aika reilusti - varmaan vaihtaa taas lyhyemmän turkin kesäksi! Myös kynsien leikkuu meni vallan mallikkaasti etenkin etutassujen osalta (oi, kun olisinkin saanut videolle). Lilli antoi nätisti tassun leikattavaksi ja antoi tosi hyvin leikata kynnen. Takatassujen osalta hoidin homman myös koiraa kunnioittaen - laitoin kongiin ruokaa, annoin koiralle ja koiran keskittyessä kongiin, napsin kynnet lyhyiksi.
Ovat nämä vain hienoja hetkiä, kun huomaa koiran ehdoilla tapahtuvan lähestymistavan todella toimivan. Muistan yhä ajan, kun Lilli kellistettiin kynsien leikkuuta varten kyljelleen. Puuhaan tarvittiinkin silloin kaksi ihmistä, toinen piti koiraa ja toinen leikkasi. Vaikka vaatiihan se koiranomistajalta pitkäjänteisyyttä ja jonkinlaista oman ajattelutavan "kääntämistä" omaksua positiivinen koulutusmenetelmä. Lillin kanssa kynsien leikkuussakin on edetty hitaasti menneestä nykyiseen, sillä Lilli aristeli alkuun todella paljon kynsiinsä koskemista.
Lilli on kyllä tavattoman pirteä - kun toin sille tuliaispaketin, se hetken riehui ja häsläsi paketti suussaan kuin pentu. Lenkillä se sai kerran vahvan hajun kissanjäljestä, ja sitten mentiin. Puuvajat, ladot ja muut hajunurkkaukset on myös pakko tutkia aina tarkkaan. Ruoka-aika saa Lilliin myös kummasti vauhtia, ja piilotetun ruuan etsiminen on yhä yhtä jännää. Ikä on toki tuonut myös kankeutta, eikä Lilli enää jaksa riehua kovin pitkään. On silti ilo katsella sitä näin hyvässä kunnossa, kun ottaa huomioon sen iän ja sairauden.
Ikävä kyllä isot, vieraat koirat ovat syksyisen pureman myötä nyt iso, iso kauhistus. Alkuun en huomannut Lillissä mitään, mutta nyttemmin on tullut selväksi, että pahat traumat jäi. Lilli ei suostu enää lainkaan lenkille sinne, missä tuo purema tapahtui. Lenkillä vastaan tulevat tietyntyyppiset isot koirat ovat myös kauhistus - esimerkiksi saksanpaimenkoirat ja vastaavan tyyppiset rodut saavat hirveän pelko- ja paniikkireaktion aikaan. Toisaalta esimerkiksi vastaan tulevaa suomenajokoiraa se ei kavahtanut lainkaan, päinvastoin olisi halunnut mennä tutustumaan. Kerran äitini kertoi myös, että pelkkä "purijakoiran" haju oli saanut pelon aikaan - Lilli ei nähnyt itse koiraa, mutta haistoi, että se oli kulkenut juuri ohi, eikä olisi millään jatkanut matkaa.
Mutta kaikin puolin kiva reissu siis takana. Sain myös itse nollattua hieman aivojani ja motivoiduttua eteenpäin alkuvuoden hässäköiden jälkeen. Ja ensi viikolla olisi jo aika käydä kotona taas - sitten maaliskuun menot pitääkin vielä miettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti